Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Tuberkuloosia sairastetaan Suomessa yhä harvemmin
Tuberkuloosia sairastetaan Suomessa yhä harvemmin

Tuberkuloosia sairastetaan Suomessa yhä harvemmin. Tautitapauksia oli viime vuonna reilut 400.

Suomi kuuluu nykyisin ns. matalan ilmaantuvuuden maihin: uusia tapauksia todetaan selvästi alle 10/100 000. Tartuttavaa keuhkotuberkuloosia todetaan noin 100 – 150 tapausta vuodessa. Näiden tapausten yhteydessä esiintyy ajoittain pieniä epidemioita, joiden rajaaminen vaatii sitkeyttä.
 

Sairastuneet ovat Suomessa pääosin ikääntynyttä suomalaissyntyistä väestöä. Noin neljäsosa tapauksista on ulkomaalaissyntyisillä. Lääkkeille vastustuskykyisten tuberkuloosibakteerien aiheuttamat tautitapaukset ovat Suomessa harvinaisia, mutta niiden määrä on noususuunnassa.

Muun maailman tuberkuloosihaasteet alkavat selkeämmin ilmetä myös meillä. Perinteisten iäkkäiden ja päihderiippuvaisten tuberkuloositapausten lisäksi tuberkuloosityön merkitys kasvaa maahanmuuttajien ja lääkkeille vastustuskykyisten tautitapausten hoidossa.

Sairastuneiden varhainen tunnistaminen ja asiantunteva hoito sekä kontaktiselvitysten tekeminen taudin leviämisen ehkäisemiseksi ovat perusasioita, joiden osaamisesta on huolehdittava, jotta tuberkuloositilanne maassamme kehittyisi suotuisasti. Suomessa ei voida tyytyä tapausmäärän kasvun hillitsemiseen, vaan vakaana tavoitteena tulee jatkossakin olla tuberkuloosi-ilmaantuvuuden pysyvä lasku.

Tuberkuloosin harvinaisuuden vuoksi on riskinä, että tautia ei enää tunnisteta Suomessa, ja sitä koskeva osaaminen heikkenee. Tuberkuloosin torjunnan tehostamiseksi julkaistiin Suomessa vuonna 2006 Valtakunnallinen tuberkuloosiohjelma, jonka käyttöönottoa on tuettu valtakunnallisten ja kohdistettujen koulutusten avulla. Vaikeahoitoisten ja resistenttien tuberkuloositapausten hoidon tueksi on perustettu Tuberkuloosin hoidon asiantuntijaryhmä sekä tuberkuloosin seuranta- ja torjuntatyötä tukemaan Tuberkuloosin torjunnan asiantuntijatyöryhmä. Jokainen sairaanhoitopiiri on myös tehnyt omat alueelliset tuberkuloosiohjelmansa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos aloitti tuberkuloosihoidon lopputuloksen valtakunnallisen seurannan vuonna 2008 vuoden 2007 rekisteröidyille tapauksille. Ensimmäisiä tuloksia saadaan tänä vuonna. Kontaktiselvitystoimintaan on luvassa tarkennuksia ja tehokkuutta, kun THL julkaisee uuden ohjeiston vuoden sisällä. Laboratoriotoiminnan puolella immunologiset verikoetestit tuberkuloositartunnan ja taudin toteamisessa ovat hakemassa paikkaansa.

Suomi tukee lähialueiden tuberkuloosityötä

Tuberkuloositilanne vaikeutui Venäjällä ja Baltian maissa 1990-luvun alussa. Viime aikoina lääkeresistenssi on yleistynyt.  Hiv-epidemian laajeneminen vaikeuttaa tuberkuloositilannetta, koska hiv heikentää vastustuskykyä tuberkuloosille.

Suomen ja Venäjän rajalla on yksi maailman suurimmista naapurimaiden välisistä tuberkuloosin ilmaantuvuuseroista. Lisääntynyt asiointi Venäjän ja Viron kanssa asettaa haasteita tuberkuloosin torjunnalle. Tehokkain tapa vähentää Suomeen kohdistuvaa uhkaa on huolehtia terveydenhuoltohenkilöstön tuberkuloosiosaamisesta sekä tehdä lähialueyhteistyötä ja tukea naapurimaita niiden tuberkuloosiohjelmien tehostamisessa.

Suomen hallitus on tukenut lähialuevaroin jo lähes vuosikymmenen ajan sekä Baltiassa että Luoteis-Venäjällä tehtävää tuberkuloosin vastustamistyötä. Suomalainen 100-vuotias Filha ry (ent. Suomen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistys) on toteuttanut tuberkuloosiprojekteja Suomen lähialueilla yhteistyössä aluehallitusten kanssa.

Euroopan tautikeskus (ECDC) Tukholmassa kehittää yhdessä WHO:n kanssa Euroopan maiden yhteistyötä tuberkuloosin seurannassa. WHO on laatinut ohjelman tuberkuloosin torjumiseksi Euroopassa.  Samoin EU on luonut ohjelman taudin torjumiseksi EU-maissa.

Köyhissä maissa sairastetaan eniten

Maailman tuberkuloosipäivän tämänvuotisena teemana on "On the move against tuberculosis", jolla ilmaistaan jatkuvan yhteisen työn tärkeyttä, mutta myös kannustetaan ihmisiä ympäri maailmaa kehittämään uusia keinoja estämään tuberkuloosin etenemistä.

Tuberkuloosi on bakteerin aiheuttama sairaus, joka leviää ilmateitse. Tauti voidaan parantaa lääkehoidolla, mutta hoitamattomana se johtaa usein kuolemaan. Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että kolmasosa maailman väestöstä on saanut tuberkuloositartunnan. Joka kymmenes näistä sairastuu ja HIV-infektion saaneilla sairastuvuus on vielä suurempi. Tautiin sairastuu 9 miljoonaa henkilöä vuodessa, heistä 4 miljoonaa on tartuntavaarallisia. Kuolema korjaa vuosittain noin 2 miljoonaa sairastunutta. Köyhissä maissa tuberkuloosia sairastetaan eniten, samoin maissa, joissa kärsitään HIV-epidemiasta.

Lähde: THL
 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy