Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Työikäisten elintavat ja ruokatottumukset parantuneet
Työikäisten elintavat ja ruokatottumukset parantuneet

Suomalaisten työikäisten tupakointi on vähentynyt ja terveelliset ruokatottumukset yleistyneet. Alkoholinkulutus on kuitenkin edelleen korkealla tasolla ja ylipainoisten osuus lisääntyy. Vaikka vapaa-ajan liikunta on lisääntynyt, niin suositusten mukainen terveysliikunta ei ole yleistä. Elintavoissa on suuria koulutusryhmittäisiä eroja.

Tiedot käyvät ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportista ”Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2009”.

Vuonna 2009 tupakoi päivittäin joka viides (22 %) 15–64-vuotiaista miehistä ja naisista joka kuudes (16 %). Alkoholinkulutus on pysynyt suurena. Lähes puolet (49 %) vastaajista kertoi valitsevansa tavallisesti maitolaaduista rasvattoman tai ykkösmaidon. Voita leipärasvana taas käytti ainoastaan kaksi prosenttia, ja 73 prosenttia kertoi käyttävänsä enimmäkseen kevytlevitettä tai margariinia leivällä. Yli puolet (54 %) käytti kasviöljyä ruoan valmistuksessa ja voita ruoanvalmistusrasvana vain 8 prosenttia. Tuoreita kasviksia kertoi syövänsä päivittäin 43 prosenttia vastaajista.

Naisten työmatkaliikunta oli yleisempää kuin miesten; naisista 39 prosenttia ja miehistä 30 prosenttia liikkui työmatkoillaan (kävellen tai pyörällä) vähintään 15 minuuttia päivässä. Vapaa-ajan liikunta on lisääntynyt pitkällä aikavälillä ja työmatkaliikunta vähentynyt. Vuonna 2009 miehistä 12 prosenttia ja naisista 11 prosenttia liikkui UKK-instituutin terveysliikunnan suosituksen mukaisesti. Suosituksen mukaan kestävyyskuntoa tulisi harjoittaa liikkumalla reippaasti yhteensä vähintään kaksi ja puoli tuntia viikossa tai liikkumalla rasittavasti yhteensä tunnin ja viisitoista minuuttia viikossa. Lisäksi tulisi kohentaa lihaskuntoa ainakin kaksi kertaa viikossa. Yleisintä suosituksen mukainen liikunta oli alle 25-vuotiailla ja harvinaisinta yli 54-vuotiailla. Riittävästi kestävyysliikuntaa harrasti 47 prosenttia miehistä ja 50 prosenttia naisista. Viime vuonna 15–64-vuotiaista miehistä 58 prosenttia ja naisista 42 prosenttia oli ylipainoisia (painoindeksi, BMI ≥ 25).

Elintapojen muutosyritykset terveyssyistä yleisiä, koulutusryhmäerot yhä suuria
Edellisen vuoden aikana 28 prosenttia vastaajista oli vähentänyt ravinnon rasvan määrää, 22 prosenttia muuttanut rasvan laatua terveellisemmäksi, 33 prosenttia lisännyt kasvisten käyttöä ja 32 prosenttia lisännyt liikuntaa. Vastaajista 30 prosenttia oli yrittänyt vakavasti laihduttaa edeltävän vuoden aikana. Tupakoinnin lopettamishalukkuus ja lopettamisyritykset olivat yleisiä. 59 prosenttia päivittäin tupakoivista haluaisi lopettaa tupakoinnin ja 42 prosenttia oli tehnyt vakavan tupakoinnin lopettamisyrityksen edellisen vuoden aikana.

Tupakointi on yleisintä alimmassa koulutusryhmässä. Koulutusryhmien väliset tupakointierot ovat kasvaneet. Terveelliset ruokatottumukset ovat yleistyneet kaikissa koulutusryhmissä, mutta edelleen ravintosuositusten mukaiset ruokatottumukset olivat yleisimpiä ylimmässä koulutusryhmässä. Naisilla terveellisten ruokatottumusten koulutusryhmäerot ovat kuitenkin kaventuneet. Vapaa-ajan liikunta on lisääntynyt kaikissa koulutusryhmissä, mutta miehillä ylimmässä koulutusryhmässä harrastetaan vapaa-ajanliikuntaa eniten ja alimmassa koulutusryhmässä vähiten. Naisilla taas koulutusryhmien väliset erot vapaa-ajan liikunnassa ovat edelleen pieniä.

Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys (AVTK) -tutkimuksessa on seurattu 15–64-vuotiaiden suomalaisten elintapoja vuodesta 1978 alkaen vuosittain postikyselyn avulla. Vuonna 2009 kyselyyn vastasi 2 943 suomalaista.

Lähde: THL
 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy