Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Kotikunnan voi valita jatkossa vapaammin
Kotikunnan voi valita jatkossa vapaammin

Laitoshoidossa olevat ja asumispalveluja sekä perhehoitoa tarvitsevat voivat vuoden 2011 alusta valita nykyistä vapaammin kotikuntansa.

Kotikuntalain ja sosiaalihuoltolain muutosehdotus parantaa erityisesti vammaisten ja vanhusten mahdollisuuksia valita kotikuntansa.

Uuden lain mukaan pitkäaikaisen laitoshoidon, asumispalvelujen tai perhehoidon tarpeessa oleva henkilö voi valita uudeksi kotikunnakseen sen kunnan, jonka alueella olevassa toimintayksikössä tai asunnossa hän nykyisin asuu. Kotikuntalain niin sanottu laitosrajoitus ei olisi jatkossa enää kotikunnan valinnan este. Valintaoikeuden käyttäminen edellyttäisi sitä, että hoidon tai asumisen arvioitaisiin kestävän tai se olisi kestänyt yli vuoden.

Esitys mahdollistaisi myös sen, että henkilö voisi itse hakeutua nykyisestä kotikunnastaan toisen kunnan asukkaaksi ja sen palvelujen piiriin. Henkilö voisi pyytää palvelutarpeen arviointia ja palvelujen järjestämistä muualta kuin kotikunnastaan.

Vanhuksilla, vammaisilla, mielenterveyskuntoutujilla ja päihdehuollon asiakkailla on erilaisia tarpeita vaihtaa kotikuntaa. Myös heidän hoidon ja huollon kesto vaihtelee. Erityisesti vanhukset ja vammaiset kokevat tärkeäksi sen, että he saisivat valita kotikuntansa vapaasti. Lainmuutos mahdollistaa esimerkiksi sen, että he voisivat asua omaistensa ja läheistensä lähellä.

Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriö
 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy