Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Hätäkeskukseen soittaneet tyytyväisiä saamaansa palveluun
Hätäkeskukseen soittaneet tyytyväisiä saamaansa palveluun

Hätäkeskuslaitos on selvittänyt väestön tyytyväisyyttä saamaansa hätäkeskuspalveluun. Taloustutkimuksen tekemässä tutkimuksessa haastateltiin toukokuussa 2010 yhteensä 1 503 hätänumeroon soittanutta.

Tutkimuksen mukaan hätänumeroon soittaneiden kokemus saadusta palvelusta on edelleen samaa korkeaa luokkaa kuin aiempinakin vuosina. Enimmillään kriittisiä arvioita antaa kuusi prosenttia vastaajista.

Hätäkeskuslaitoksen Taloustutkimukselta tilaaman tutkimuksen mukaan hätänumeroon soittaneiden tyytyväisyys on pysynyt edelleen korkealla tasolla. Asteikolla 1-5 kokonaisarvio saadusta palvelusta on 4,33, kun edellisenä vuonna vastaava luku oli 4,38. Tutkimuksessa selvitettiin tyytyväisyyttä neljällä eri osa-alueella: hätäpuhelun vastaamisen nopeus, henkilökunnan palveluasenne ja asiantuntevuus sekä annettujen ohjeiden selkeys.

Tyytyväisimpiä oltiin puheluun vastaamisen nopeuteen, jota 90 prosenttia piti erittäin tai melko hyvänä. Seuraavaksi tyytyväisimpiä oltiin puhelimessa annettujen ohjeiden selkeyteen sekä hätäkeskuspäivystäjän palveluasenteeseen. Puhelimessa annettujen ohjeiden selkeyteen oli erittäin tai melko tyytyväisiä 80 prosenttia vastaajista. Hätäkeskuspäivystäjän palveluasennetta piti erittäin tai melko hyvänä 83 prosenttia hätänumeroon soittaneista. Vähiten tyytyväisiä kysytyistä asioista oltiin hätäkeskuspäivystäjän asiantuntemukseen. Tosin siihenkin oli 81 prosenttia soittajista erittäin tai melko tyytyväisiä.

Tuloksissa ei ole suuria eroja, kun vertaillaan korkean riskin tehtävien vastaajien ja muiden vastaajien asiakastyytyväisyyttä. Korkean riskin tehtävistä soittaneet ovat hieman tyytyväisempiä saamaansa asiakaspalveluun kun ne vastaajat, joiden asia ei ole ollut korkean riskin tehtävä. Tulokset ovat vastaavia kahdelta edelliseltäkin vuodelta.

Voisi ajatella, että kiireellisissä tapauksissa hätäkeskuspäivystäjän toimintaan suhtauduttaisiin kriittisemmin, mutta näin ei kuitenkaan tämän tutkimuksen mukaan ole.

Vastaajia pyydettiin myös arvioimaan edellä mainittujen palvelun osatekijöiden tärkeyttä. Vastaajat pitivät kaikkia neljää palvelun osa-aluetta erittäin tärkeintä, eikä eri osa-alueiden arvoissa ollut suuria eroja. Kaikkien tärkeimmäksi nousivat puhelimeen vastaamien nopeus ja annettujen ohjeiden selkeys. Kolmanneksi tärkein asia oli hätäkeskuspäivystäjän asiantuntemus. Vähiten tärkeä, mutta silti erittäin tärkeäksi koettu asia on hätäkeskuspäivystäjän palveluasenne.

Suomalaisilla on erittäin hyvä mielikuva hätäkeskuksen palveluista

Hätäkeskuslaitos selvitti huhtikuussa 2010 Taloustutkimus Oy:ltä tilatussa tutkimuksessa myös mielikuvaa hätäkeskuspalvelusta niiltä henkilöiltä, jotka eivät olleet soittaneet hätänumeroon viimeksi kuluneen vuoden aikana. Tutkimus osoitti, että suomalaisilla on edelleen erittäin hyvä mielikuva hätäkeskuksen palveluista (4,36). Mielikuva on noussut hieman edelliseen vuoteen (4,27) verrattuna.

Olemme tyytyväisiä, että mielikuva hätäkeskuspalveluista on pysynyt hyvällä tasolla runsaasta julkisuudesta ja tulevista isoista muutoksistamme huolimatta. Tärkeintä kuitenkin on, että mielikuvat vastaavat todellisuutta eli hätänumeroon soittaneiden asiakastyytyväisyyttä.

112 AUTTAA HÄTÄTILANTEESSA

Hyvänä muistisääntönä voidaan pitää sitä, että hätänumeroon 112 tulee soittaa aina kiireellisissä, todellisissa hätätilanteissa hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön ollessa uhattuna tai vaarassa, tai jos on syytä epäillä näin olevan. Hätänumeroon tulee soittaa myös silloin, jos haluaa ilmoittaa poliisille havaitsemastaan meneillä olevasta rikoksesta. Jos epäilyttää, onko kyseessä hätätilanne vai ei, on aina parempi soittaa hätänumeroon 112 kuin olla soittamatta. Kiireellisessä hätätilanteessa tärkeintä on muistaa hätänumero 112 ja soittaa siihen mahdollisimman nopeasti, jotta apu saadaan pikaisesti paikalle.

Lähde: Hätäkeskuslaitos
 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy