Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Välittäminen on vastuun kantamista
Välittäminen on vastuun kantamista

Jokainen ihminen tarvitsee läheistä, jonka kanssa voi jakaa elämän iloja ja suruja. Välittämiseen kuuluu myös kyky asettua toisen asemaan ja kantaa vastuuta muista.

Toisista ihmisistä välittämisen lisäksi on tärkeää kantaa vastuuta yhteisistä asioista, kuten vanhusten asemasta nyky-Suomessa tai lasten ja nuorten elämän edellytyksien turvaamisesta.
 


Välittäminen kysyy myös moraalista rohkeutta puuttua epäkohtiin ja pitää niiden ihmisten puolta, joiden ääni muutoin jää kuulumattomiin.

Kun viemme eteenpäin välittämisen viestiä, emme saa unohtaa vaikeuksien ja kriisien kanssa kamppailevia tuhansia ihmisiä, jotka tarvitsevat apua ja tukea.

Lähde: Suomen Mielenterveysseura ry
 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy