Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Maailmanlaajuinen kehitystyö tuo alati uusia menetelmiä hiusongelmaisten avuksi
International HAIR PLUS Association on kansainvälinen järjestö, joka tutkii ja kehittää ratkaisuja kaikenlaisiin hiusongelmiin. Tutkimuksen ja kehitystyön piirissä ovat sekä perinnöllisen hiustenlähdön että hius- ja päänahan sairauksien hoitomuodot, hiuskirurgia sekä korvaavat hiukset. Jäsenistö saa tiedon heti tuoreeltaan kaikista uusista menetelmistä tai hoidoista keksittiinpä ne missä maailman kolkassa tahansa ja pystyy näin auttamaa asiakkaitaan aina uusimman tietotaidon avulla.
Yleisin ja näkyvin hiustenlähdön muoto on perintoötekijöiden mukanaan tuoma hiustenlähtö ja kaljuuntuminen, jota nimitetään myös ”miestyyppiseksi kaljuuntumiseksi”.
. Varsinaisesti hiustenlähtöön vaikuttavina tekijoinä ovat voimakas miessukupuolihormonin - testosteronin haittavaikutus sekä hiuspohjan huono verenkierto ja aineenvaihdunta, joka johtuu päänahan kireydestä. Kummatkin näistä tekijöistä periytyvät ja vaikuttavat usein samanaikaisesti. Perinnöllistä hiustenlähtöä ei kuitenkaan katsota varsinaiseksi sairaudeksi, vaikka se usein aiheuttaa huomattavaakin esteettistä haittaa. Nyt on myös Suomessa alettu toteuttaa Hair-Plus- järjestön kehittämää kestohiusmenetelmää kaljuuntumisen hoitokeinona.

Kirurginen kestohiusmenetelmä



auttaa kaljuuntumiseen silloinkin kun hiustensiirrot ja lääkehoidot eivät tuo toivottua tulosta.


Kirurgiset kestohiuskiinnitykset ovat tuoneet jo yli 10 vuoden ajan menestyksekkään avun kaljuuntumishaittoihin eri puolilla maailmaa. Nyt myös Suomessa tehtävissä toimenpiteissä pystytään ankkuroimaan erikoisvalmisteisesta hiusmateriaalista valmistettu hiusaihio kirurgisesti päänahkaan.

Perinnöllisestä hiustenlähdöstä käsrii yli 30 % alle 40 vuotiaista miehistäja n. 3% samanikäisistä naisista.

Aina kun sairaus on aiheuttamassa hiustenlähtöä - tarvitaan asiantuntijaa



Kun sen sijaan sairaus aiheuttaa hiustenlähdön, se saattaa olla erittain raskas ja dramaattinen tapahtuma. Itse hiustenlähtö tapahtuu usein rajusti ja nopeasti - jopa yhdessä yössä. Sairaus ei tee myöskään eroja sen suhteen ovatko hiukset aikaisemmin olleet tuuheat vai hennot. On erittäin traumaattinen kokemus, kun aiemmin niin kauniit ja tuuheat hiukset, jotka ovat olleet koko olemuksen kruunu, ovat yhtäkkiä poissa.Tällöin tarvitaan asiantuntevaa apua ja usein hyvin nopeasti.

Pälvikaljutautiin sairastutaan usein nuorena



Autoimmuunisairauksiin kuuluva Alopecia areata on varsin yleinen sairaus ennen kaikkea nuorilla, sillä yli 0,5% väestöstä lasketaan sairastavan sitä ja yli puolella sairaus puhkeaa alle 25 vuoden iässä.
Tähän sairauteen altistava geeni periytyy, mutta se pysyy piilevänä, kunnes otollisissa olosuhteissa varsinainen sairaus puhkeaa. Yleisin pälvikaljutaudin puhkeamisen myötävaikuttaja on jokin stressitilanne. Häiriö immuunijärjestelmän toiminnassa keskeyttää hiuksien tai ihokarvojen normaalin kasvukierron. Hiukset lähtevät pois tältä ihon osalta ennenaikaisesti ja hiustuppi jää pysyvään lepotilaan niin kauan kun immuunitoiminnan häiriö kestää. Lievimmillään päänahassa saattaa esiintyä pieniä muutaman senttimetrin läpimittaisia hiuksettomia pälviä, jotka saattavat jonkin ajan kuluttua kasvaa umpeen tai vastaavasti ilmestyä uudelleen jonnekin muualle pään alueelle. Pälvien koot ja paikat saattavat muuttua hyvin arvaattomasti. Sairauden edetessä yhä suurempi osa päänahasta kaljuuntuu ja täysin hiuksettomia alueita on myös niskassa ja sivuilla.
Vaikeimmillaan sairaus esiinyy Alopecia totalis muodossa, jolloin hiustenkasvu loppuu koko pään alueelta ja Alopecia universalis muodossa, jolloin myös muun ihokarvoituksen - silmäripsien, kulmakarvojen ja parran kasvu loppuu.

Miten pälvikaljutautia hoidetaan?



Lääkettä sairauden pysyvään paranemiseen ei ole keksitty. Lievimpää sananmukaisesti ”pälveilevää” sairauden muotoa, jolloin päänahassa on vain osittain kaljuuntuneita kohtia, voidaan kuitenkin hoitaa hyvällä menestyksellä hiuslaserhoidolla. Perusedellytyksenä on - riittävän voimakas laite - ruotsalainen Laser Hair Care 3000 ja että hoito kestää vähintään 2-3 kuukautta. Fyysisen yleiskunnon kohottamisella on myös aina tärkeä merkitys, jotta saavutetettaisiin hyviä hoitotuloksia. Tätä pyritään edistämään mm. varmistamalla suojaravinteiden ja vitamiinien riittävä saanti.

Miten potilaalle saadaan uudet hiukset?



Kun pälvikaljutauti on edennyt vaikea-asteisemmaksi, jolloin yhä suuremmat päänahan alueet ovat ilman hiuksia ja hiuksettomuus on kestänyt pitkään, mahdollisuudet hyviin hoitotuloksiin heikkenevät.
Tällöin on etsittävä muita keinoja luontevien ja helppohoitoisten hiuksien saamiseksi alopecia-potilaalle. Nyt otetaan nykyaikaisen korvaavan hiustekniikan menetelmät käyttöön.

Pälvikaljupotilaan ensiapu



Kun hiustenlähtö tapahtuu äkillisesti - ensimmäinen toimenpide on asiantuntijan tekemä tutkimus. Tässä määritellään hiustenlähdön tilanne ja jos hoidollisiin toimenpiteisiin ei ryhdytä, pyritään vakiomallisten hiusaihioiden avulla luomaan mahdollisimman hyvät korvaavat hiukset.

Korvaavat hiukset mittatilaustyönä



Suunnitellaan samanlaiset hiukset kuin omat kasvavat hiukset ovat olleet - kaikki omien hiusten ominaisuudet - väri, kiharuus, kampaustyyli. Myös pään muoto huomioidaan - tarkka seitsemän mitan mitanotto takaa ehdottoman tarkkuuden. Uusi pohjamateriaali - läpihengittävä keinoiho takaa sen, että hiukset näyttävät kasvavan kuin omasta päänahasta.
Jos pälvikaljupotilaan oma hiuksisto on suhteellisen runsas ja pälvialueet sijoittuvat sivuille ja niskaan voidaan hiusratkaisu toteuttaa integratio-periaatteella, jolloin omat ja korvaavat hiukset muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden harvan verkkomaisen pohjaratkaisun ansiosta.

Syöpäsairauksien hoito aiheuttaa useimmiten hiustenlähdön



Kun syöpäsairauksien hoidossa käytetään sytostaattilääkitystä tai sädehoitoa aiheuttavat kummatkin hoitomuodot useimmiten hiustenlähdön. Hiustenlähtö voi olla niin dramaattisen voimakasta ja äkkinäistä, että täydellinen kaljuuntuminen voi tapahtua jopa yhden vuorokauden aikana. Kun lääkitys tai hoito ovat ohi alkavat hiukset kasvaa uudelleen. Poikkeuksena tästä muodostavat ne potilaat, joille annetaan sädehoitoa pään alueelle. Sädehoito tuhoaa sen päänahan alueen hiustupet, johon hoito on kohdistunut ja kaljuuntuminen näiltä osin jää pysyväiseksi. Kun syöpä jo sairautena on erittäin vaikea ja raskas ja kun tätä taakkaa vielä lisää hiustenlähdön aiheuttama mielipaha, vaatii potilaasta huolehtiminen suurta hienovaraisuutta ja ammattitaitoa. Koska syöpäpotilan hiustenlähtö tapahtuu useimmiten hyvin äkkinäisesti, ei yleensä ole mahdollisuutta tehdä korvaavia hiuksia mittatilaustyönä. Asiantuntijalla on käytettävissäin suuri valikoima vakiomallisia hiusaihioita tai peruukkeja, joista leikkaamalla ja muotoilemalla saadaan potilaalle nopeasti uudet korvaavat hiukset.

Seborrea "taliköhnä"on hilsesairaus



Päänahan rasvoittuminen ja runsas tahnamainen hilsemuodostus ovat tunnusomaisia seborreahilsesairaudessa, jonka aiheuttaja on hiivasieni. Hiivasieni käyttää ravinnokseen talia, jota runsaasti rasvoittuvassa päänahassa riittää. Tästä on syntynyt kansanomainen nimitys sairaudelle - taliköhnä. Seborreapotilailla esiintyy useimmiten runsastakin hiustenlähtöä. Sairauden perimmäistä syytä, liian runsasta talimuodostusta, hoidetaan Laser Hair Care-hiuslaserhoitokuurilla ja hiivasieni saadaan talttumaan hilseshampoolla.

Perinnöllisen hiustenlähdön hoito alkaa aina tutkimuksella



Kun kysymyksessä on perinnöllinen hiustenlähtö ensimmäisenä toimenpiteenä on tutkimus, jossa pyritään määrittelemään mahdollisimman tarkoin hiustenlähdön syyt ja antamaan ennuste tilanteen kehittymisestä. Tuloksen luotettavuutta lisäävät alan viimeisin tutkimustekniikka mm. micro-kamera ja ihoanalyysilaite.

Alkavassa hiustenlähdössä saadaan hyviä tuloksia



Kun tutkimus antaa selviä viitteitä siitä, että hoidollisilla toimenpiteillä on saatavissa tuloksia , laaditaan hoitosuunnitelma. Keskeinen hoitomuoto perinnöllisen hiustenlähdön hoidossa niin naisilla kuin miehilläkin on hiuslaserhoito.
Mitä aikaisemmin hoitoon hakeudutaan sitä parempia tuloksia saadaan. Laser Hair Care-hoidon luotettavuuden puolesta puhuvat sekä Suomessa että ulkomailla tehdyt lääketieteelliset tutkimukset. Rajoittavana tekijänä kaikissa hiustenlähdön hoidoissa on aika. Kun hiustuppi lopettaa kasvunsa se joutuu pysyvään lepotilaan ja alkaa surkastua. Elinvoimaisena se säilyy vielä jonkin aikaa jopa useitakin vuosia, mutta pitkään kaljuna olleesta päänahasta ovat hiustupet jo surkastuneet pois. Tällöin hoitavilla toimenpiteillä ei voida saavuttaa toivottuja tuloksia.

Jos kaljuuntumista on ehtinyt tapahtua



Hiuskirurgian menetelmät ovat kehittyneet laadullisesti varsin tehokkaiksi. Hiuksia voidaan siirtää sieltä missä niitä on - niskasta ja sivuilta - sinne minne niitä haluttaisiin - otsalle ja päälaelle. Hair Plus-järjestön kehittämässä Micro-Plus-menetelmässä hiukset istutetaan yksitellen uuteen kasvupaikkaansa. Kaljuja alueita voidaan myös poistaa ihon luonnollisen venymiskyvyn puitteissa patentoidulla Frechet-menetelmällä. Hiuskirurgialla on myös rajoituksensa, esim. hiustensiirtoja ei tehdä niin nuorille henkilöille, joille ei luotettavasti voida tehdä ennustetta hiustenlähdön kehittymisestä.

Korvaavat hiukset



Silloin kun hiustenlähtö on edennyt kaljuuntumisen asteelle otetaan uudenaikainen korvaavan hiuksen tekniikka käyttöön. Esikuvana on se hius- ja kampausmalli, joka on ollut ”silloin ennen”, ja valmistetaan uudet helppohoitoiset korvaavat hiukset, jotka voidaan kiinnittää pysyväiskiinnityksellä omiin hiuksiin, jolloin lisämateriaali irroitetaan vain parturissa yhteydessä joka toinen kuukausi. Hiustenpesu ja päänahan hygienia hoito tapahtuu kuin aikaisemminkin suihkussa - saunassa.

Lisätietoja International Hair Plus-järjestön toiminnasta saat Suomen edustajalta:

Hiusextra Heinilä Oy:ltä,
Ullanlinnakatu 1 A,
00130 Helsinki,

Puh. (09) 628 760 Fax
(09) 628 975
E-mail: matti.heinila@hiusextra.fi
Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy