Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Kuulumattomat puhelut kuormittavat Hätäkeskuslaitosta
Kuulumattomat puhelut kuormittavat Hätäkeskuslaitosta

Hätänumeroon soitetaan noin kolme miljoonaa hätäpuhelua vuosittain. Näistä vajaa kolmannes on hätäkeskukseen kuulumattomia.

Kuulumattomat puhelut voivat viivästyttää hädässä olevan avunsaantia kohtalokkain seurauksin.

Hätäkeskuspäivystäjiä työllistää runsas kuulumattomien puheluiden määrä. Suurin osa hätäkeskukseen kuulumattomista puheluista on virheellisiä tai tahattomia soittoja, esimerkiksi mykkiä soittoja. Toiseksi suurin ryhmä on ilkivaltaiset ja asiattomat puhelut.

Mykkiä soittoja ovat puhelut, jolloin kännykkä soittaa hätänumeroon itsekseen puhelimen ollessa esimerkiksi taskussa tai laukun pohjalla. Hätäkeskuslaitoksen mukaan virhesoittoihin ei normaalisti soiteta takaisin. Jos samasta numerosta soitetaan toistuvasti hätänumeroon, otetaan yhteys soittajaan jatkotoimien varalta.
 
Ilkivaltaisuudesta rangaistaan

Kuulumattomat puhelut saattavat pahimmassa tapauksessa ruuhkauttaa hätänumeron, jolloin todellisessa hädässä olevan henkilön avunsaanti voi viivästyä.

Hätänumeroon ei pidä soittaa kiireettömissä asioissa eikä kyselytarkoituksessa. Tämä pätee myös erilaisissa häiriö- ja poikkeustilanteissa, joissa tiedustelusoitot saattavat tukkia hätänumeron.

Hätänumeroon soitetaan entistä enemmän ilkivaltaisia puheluita. Hätänumeron väärinkäyttö on muutamia kertoja viimeisen vuoden aikana johtanut poliisitutkintaan. On ollut tapauksia, jolloin hätänumeroon on soitettu satoja kertoja muutaman kuukauden aikana. Poliisi on tutkinut tapaukset ja ilkivallantekijät on saatu vastuuseen.
 
Myös pienten lasten vanhempien kannattaa olla tarkkana, mihin lapset soittavat kännykällä. On muistettava, että toimiva matkapuhelin ei ole leikkikalu. Hätänumeroon voi soittaa, jos vain akussa on virtaa.

Haasteena hätänumeron oikea käyttö

Hätäkeskuslaitoksen mukaan Hätäkeskuslaitos otti viime vuonna vastaan 4,2 miljoonaa ilmoitusta, joista hätäpuheluja oli noin kolme miljoonaa. Noin 865 000 kuulumattomasta puhelusta tahattomasti soitettuja virhepuheluita oli 702 000 ja ilkivaltaisesti soitettuja 163 000.

Parhaillaan ollaan teettämässä tarkempaa selvitystä hätäkeskukseen kuulumattomista puheluista. Selvityksellä halutaan saada nykyistä tarkempi kokonaiskuva puheluiden jakautumisesta. Tuloksia hyödyntämällä voidaan suunnitella jatkotoimenpiteitä ja pyrkiä kohdennetusti vähentämään hätäkeskukseen kuulumattomien puheluiden määrää.

Hätäkeskuslaitos tuo turvallisuusviestinnällä esiin hätänumeron 112 oikeaa käyttöä yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa.

Muistilista hätänumeron virheellisen käytön välttämiseksi:

1. Ole huolellinen, kun valitset numerotiedustelun numeroa 118, ettet vahingossa näppäile 112.

2. Kuljeta matkapuhelinta huolellisesti, ettei puhelin vahingossa soita numeroon 112. Huomaathan, että näppäinlukituksenkin ollessa päällä, tämä voi tapahtua.

3. Älä anna vanhaa matkapuhelinta lapselle leikkeihin, sillä jos akussa on virtaa, niin lapsi voi vahingossa soittaa hätänumeroon.

4. Huomioi, että taksin ja pizzan tilaukselle on olemassa oma numeronsa. Selvitä tarvittaessa numerotiedustelusta tai internetistä.

5. Hätäkeskus ei yhdistä puhelua kaverille, jos saldorajasi on ylittynyt.

6. Hätäkeskus ei yhdistä puheluja muille viranomaisille. Kiireettömät asiat ja kyselyt tulee hoitaa ao. viranomaisten virka-aikana tai selvittää viranomaisten internet-sivuilta.

7. Muista, että hätänumeron väärästä tai ilkivaltaisesta käytöstä voidaan rangaista.

8. Muista, että turha soitto saattaa viivästyttää todellisessa hädässä olevan henkilön avun saantia kohtalokkain seurauksin.

Lähde: Hätäkeskuslaitos

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy