Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Työikäisten elintavat parantuneet, mutta ylipaino ei vähene
Työikäisten elintavat parantuneet, mutta ylipaino ei vähene

Pitkällä aikavälillä tupakointi on vähentynyt ja terveelliset ruokatottumukset ovat yleistyneet.

Työikäiset suomalaiset kuluttavat edelleen paljon alkoholia ja monet ovat ylipainoisia. Elintavoissa on suuria alueellisia eroja. Tiedot käyvät ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportista ”Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2010”.

Vuonna 2010 päivittäinen tupakointi oli suunnilleen edellisen vuoden tasolla (23 % miehistä ja 16 % naisista tupakoi), mutta nuorimman ikäryhmän päivittäistupakointi oli hieman lisääntynyt. Alkoholinkulutus on pysynyt korkealla tasolla.
 
Miehistä 37 prosenttia ja naisista lähes puolet (47 %) kertoi valitsevansa tavallisesti maitolaaduista rasvattoman maidon. Voita leipärasvana taas käytti neljä prosenttia (edellisenä vuonna 2 %), ja 68 prosenttia kertoi käyttävänsä enimmäkseen kevytlevitettä tai margariinia leivällä. Yli puolet (53 %) käytti kasviöljyä ruoan valmistuksessa ja voita ruoanvalmistusrasvana 12 prosenttia. Tuoreita kasviksia kertoi syövänsä päivittäin 32 prosenttia miehistä ja 50 prosenttia naisista.
 
Naisten työmatkaliikunta oli yleisempää kuin miesten; naisista 42 prosenttia ja miehistä 29 prosenttia liikkui työmatkoillaan (kävellen tai pyörällä) vähintään 15 minuuttia päivässä. Vastaajista 54 prosenttia kertoi harrastavansa vapaa-ajan liikuntaa vähintään kolme kertaa viikossa. Vapaa-ajan liikunta on lisääntynyt pitkällä aikavälillä ja työmatkaliikunta vähentynyt. Tutkimuksen mukaan 15–64-vuotiaista miehistä 58 prosenttia ja naisista 43 prosenttia oli ylipainoisia (painoindeksi, BMI ≥25 kg/m2), mikä vastaa suunnilleen edellisen vuoden tasoa.
 
Elintapojen muutosyritykset terveyssyistä yleisiä, alueelliset erot elintavoissa yhä suuria
 
Edellisen vuoden aikana 20 prosenttia vastaajista ilmoitti muuttaneensa rasvan laatua terveellisemmäksi, 33 prosenttia lisänneensä kasvisten käyttöä ja 31 prosenttia lisänneensä liikuntaa. Vastaajista 30 prosenttia oli yrittänyt vakavasti laihduttaa edeltävän vuoden aikana. Tupakoinnin lopettamishalukkuus ja lopettamisyritykset olivat edelleen yleisiä. Päivittäin tupakoivista 60 prosenttia haluaisi lopettaa tupakoinnin, ja 38 prosenttia oli tehnyt vakavan tupakoinnin lopettamisyrityksen edellisen vuoden aikana.
 
Ruokatottumuksissa, alkoholinkulutuksessa ja ylipainossa on suurimmat alueelliset erot. Ruokatottumukset ovat parantuneet kaikilla alueilla. Uudellamaalla syötiin pitkään terveellisemmin kuin muualla Suomessa, mutta 2000-luvulle tultaessa alue-erot kaventuivat ja osittain hävisivät. Alkoholinkulutus on edelleen suurempaa Uudellamaalla kuin muualla Suomessa. Ylipaino taas on edelleen yleisempää muualla Suomessa kuin Uudellamaalla. Pitkällä aikavälillä miesten päivittäistupakointi on vähentynyt kaikilla alueilla. Naisten tupakointi oli pitkään yleisempää Uudellamaalla, mutta 2000-luvulle tultaessa naisten tupakoinnin alue-erot pienentyivät ja osittain hävisivät.
 
Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys -tutkimuksessa on seurattu 15–64-vuotiaiden suomalaisten elintapoja vuodesta 1978 alkaen vuosittain postikyselyn avulla. Vuonna 2010 kyselyyn vastasi 2 826 suomalaista.
 
Lähde:  Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy