Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Skitsofreniaa sairastavat kohtaavat monenlaista syrjintää
Skitsofreniaa sairastavat kohtaavat monenlaista syrjintää

Sairauteen liittyvä häpeäleima ja suoranainen syrjintä vaikeuttavat skitsofreniaa sairastavien elämää sairauden oireiden lisäksi.

Syrjintäkokemuksia selvitettiin 15 maan yhteisessä tutkimuksessa, johon osallistui myös suomalaisia mielenterveyskuntoutujia.

Tutkimushaastattelujen perusteella syrjintää esiintyy kaikissa maissa ja useimmilla elämänalueilla, niin yksityiselämässä, sosiaali- ja terveydenhuollossa kuin laajemminkin yhteiskunnassa. Tutkimukseen osallistuneet kuvasivat vieroksuntaa, sivuuttamista, pilkkaamista ja sosiaalista eristämistä, joskus jopa hyväksikäyttöä.  Monen kohdalla syrjintä oli johtanut itsesyrjintään eli vetäytymiseen ja sosiaalisten tilanteiden välttämiseen. Syrjintäkokemuksista syntynyt syrjinnän pelko saattoi estää esimerkiksi uusien ihmissuhteiden solmimisen tai työnhaun. Näitä syrjinnän seurauksia puolestaan voitiin virheellisesti tulkita skitsofrenian oireiksi.

Lähde: THL

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy