Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Suomalaiset pitävät tulipalon riskiä pienenä
Suomalaiset pitävät tulipalon riskiä pienenä

Suomalaisista 68 % pitää tulipaloa kodissaan vain pienenä tai olemattomana riskinä.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ja If Vahinkovakuutusyhtiön kyselyn mukaan näyttää siltä, että suomalaiset suhtautuvat kovin huolettomasti kodin paloturvallisuuteen, vaikka maassamme tapahtuu päivittäin keskimäärin kymmenen asuntopaloa.
 

aKaksi kolmesta suomalaisesta pitää tulipaloa pienenä tai olemattomana riskinä; miehistä 75 prosenttia ajattelee näin. Suomessa tapahtuu yli 3500 asuntopaloa paloa joka vuosi. Esimerkiksi 10 vuoden aikavälillä tulipalo kohtaa jo melkoista määrää suomalaisista ja heidän lähipiiriään.



Tuli voi pahimmillaan maksaa ihmishenkiä ja polttaa koko kodin sekä siellä olevan irtaimiston, kun taas parhaimmillaan ainoastaan yksittäinen laite tuhoutuu. Tulipalo on kuitenkin vaarallinen palon tyypistä huolimatta. Tuli, savu sekä tulipalon sammutus- ja pelastustyöt aiheuttavat kodille aina vahinkoa.



Tulipalotilanteessa oikean toiminnan osaaminen on kullanarvoista. Alkusammutustoimet ja pelastautuminen on fiksua harjoitella etukäteen. Tositilanteessa aikaa empimiseen ei ole, vaan on toimittava nopeasti ja tehokkaasti. Noin neljännes tulipaloista sammutetaan tai sitä rajoitetaan alkusammutusvälinein. Alkusammutustoimilla voidaan siis vähentää merkittävästi vahinkoja.



Tärkeintä tulipalossa on pelastaa vaarassa olevat ja pelastautua itse. Alkusammutusta voi yrittää, jos sen voi tehdä itseään vaarantamatta. On tärkeää rajata paloa sulkemalla ovet poistumisreitin varrelta.



Paloturvallisuuskyselyn toteutti YouGov Finland lokakuussa 2011.



Lähde: Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK



Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy