Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Työikäisten elintavoissa myönteisiä ja kielteisiä muutoksia
Työikäisten elintavoissa myönteisiä ja kielteisiä muutoksia

Työikäisten tupakointi ja eräät ruokatottumukset ovat kehittyneet pitkällä aikavälillä hyvään suuntaan. Osa muutoksista on kuitenkin epäedullisia: alkoholinkäyttö on lisääntynyt ja ylipainoisuus yleistynyt.

Elintavoissa on myös suuria koulutusryhmittäisiä eroja, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) raportti ”Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2011”.
 

Vuonna 2011 päivittäinen tupakointi oli suunnilleen edellisen vuoden tasolla (22 % miehistä ja 15 % naisista tupakoi). Alkoholinkulutus on pysynyt korkealla tasolla.

Maitolaaduista rasvattoman maidon kertoi tavallisesti valitsevansa noin kolmannes (35 %) miehistä ja naisista vajaa puolet (42 %). Voita leipärasvana käytti kuusi prosenttia vastaajista (edellisenä vuonna 4 %), ja 60 prosenttia kertoi käyttävänsä leivällä enimmäkseen kasvirasvalevitettä tai margariinia. Yli puolet (54 %) käytti kasviöljyä ruoan valmistuksessa ja voita ruoanvalmistusrasvana käytti 14 prosenttia (edellisenä vuonna 12 %). Tuoreita kasviksia kertoi syövänsä päivittäin kolmannes (32 %) miehistä ja puolet (51 %) naisista.

Työmatkaliikunta oli yleisempää naisilla kuin miehillä; naisista 43 prosenttia ja miehistä 29 prosenttia liikkui työmatkoillaan (kävellen tai pyörällä) vähintään 15 minuuttia päivässä. Vastaajista reilu puolet (54 %) kertoi harrastavansa vapaa-ajan liikuntaa vähintään kolme kertaa viikossa. Vapaa-ajan liikunta on lisääntynyt pitkällä aikavälillä, mutta työmatkaliikunta vähentynyt. Tutkimuksen mukaan 15–64-vuotiaista miehistä 60 prosenttia ja naisista 44 prosenttia oli ylipainoisia (painoindeksi, BMI ≥25 kg/m2).

Kasvisten käytön lisäämisestä edellisen vuoden aikana ilmoitti 35 prosenttia vastaajista ja liikunnan lisäämisestä 29 prosenttia. Vastaajista kolmannes (32 %) oli yrittänyt vakavasti laihduttaa edeltävän vuoden aikana. Tupakoinnin lopettamishalukkuus ja lopettamisyritykset olivat edelleen yleisiä. Päivittäin tupakoivista 58 prosenttia haluaisi lopettaa tupakoinnin, ja 38 prosenttia oli tehnyt vakavan tupakoinnin lopettamisyrityksen edellisen vuoden aikana.

Tupakointi on yleisintä alimmassa koulutusryhmässä. Koulutusryhmien väliset tupakointierot ovat kasvaneet. Terveelliset ruokatottumukset ovat yleistyneet kaikissa koulutusryhmissä, mutta ravitsemussuositusten mukaiset ruokatottumukset olivat yleisimpiä ylimmässä koulutusryhmässä. Naisilla terveellisten ruokatottumusten koulutusryhmäerot ovat kuitenkin kaventuneet. Vapaa-ajan liikunta on lisääntynyt kaikissa koulutusryhmissä, mutta miehillä ylimmässä koulutusryhmässä harrastetaan vapaa-ajanliikuntaa eniten ja alimmassa koulutusryhmässä vähiten. Naisilla koulutusryhmien väliset erot vapaa-ajan liikunnassa ovat edelleen pieniä.

Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys (AVTK) -tutkimuksessa on seurattu 15–64-vuotiaiden suomalaisten elintapoja vuodesta 1978 alkaen vuosittain postikyselyn avulla. Vuonna 2011 kyselyyn vastasi 2 787 suomalaista.

Lähde: THL

 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy