Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Kuinka toimia tulipalon sattuessa
Kuinka toimia tulipalon sattuessa

Suomessa syttyy vuosittain noin 15 000 eriasteista tulipaloa. 6000 -7000 niistä syttyy rakennuksissa. Näistä onneksi vain noin 2% johtaa kuolemaan.

Onnettomuustutkintakeskuksen työryhmän keräämien tietojen mukaan vuonna 2003 erilaisissa tulipaloissa kuoli yhteensä 105 ihmistä. Työryhmän mukaan palokuolemien määrä Suomessa on huomattavasti suurempi kuin muissa Länsi-Euroopan maissa. Vuoden 2003 tulipalojen yleisimmät syttymissyyt olivat tupakointi, tahallinen sytyttäminen, huolimattomuus tulenkäytössä sekä viallinen sähkölaite.

Mitä tehdä?

Tulipaloissa, kuten autolla ajamisessakin, tulevan tilanteen ennakointi on erityisen tärkeää.

Palovaroittimen toiminta tulee tarkistaa kuukausittain. Vain sellainen palovaroitin, jossa on toimiva patteri hälyttää, lisäksi palovaroittimen ainoa oikea sijoituspaikka on katossa - ei esimerkiksi kirjahyllyssä.

On myös hyvä varautua sammuttamaan. Kotiin tulisi hankkia esimerkiksi sammutuspeitto ja sen käyttöä tulisi opettaa myös lapsillekin. Samalla lapsille kannattaa opettaa pelastautumistiet ja mitä tehdä tulipalon sattuessa.

Kaikessa tulenkäytössä annattaa käyttää aina erityistä varovaisuutta. Vialliset sähkölaitteet tulee joko korjauttaa tai heittää roskiin.

Tulipalon sattuessa tulee ensimmäiseksi pelastaa vaarassa olevat. Vasta sitten sammuttaa tulipalon alku, jos se vain enää on mahdollista. Jos ei, niin huoneistosta on poistuttava mahdollisimman pian.

Huoneistosta poistuessa tulisi muistaa sulkea ovi. Suljettu ovi rajoittaa savun ja palon leviämistä. Jos huoneessa on savua, tulisi ryömiä, sillä lattianrajassa on vähiten savua. Kerrostalossa tulipalon sattuessa ei kannata käyttää hissiä.

Palohälytys numeroon 112 kannattaa tehdä turvallisesta paikasta. Hätänumeroon soitettaessa ei tarvita suuntanumeroa, ei edes matkapuhelimesta.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy