Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Vastuu lapsen leluista ja harrastuksista kuuluu aikuiselle
Vastuu lapsen leluista ja harrastuksista kuuluu aikuiselle

Amerikkalaisten tutkijoiden mukaan nykyinen mediatulva on tappanut osan nykylapsien luovuudesta. He väittävät edellisten sukupolvien olleen paljon mielikuvitusrikkaampia ja aktiivisempia monellakin tapaa.

Vastuu lapsesta ja hänen kasvamisestaan isoksi on aina aikuisella. Tämä tarkoittaa myös vastuuta lapsen leluista ja hänen harrastuksistaan.

Aikuisen on otettava vastuu siitä mitä lapselle annetaan, mitä ei. Yksi lasten ominaispiirteitä on ainainen halu uusiin leluihin, juuri niihin televisiossa nähtyjä. Hyvin usein nämä lelut ovat kuitenkin väkivaltaisia tai naiskuvaa väärentäviä. Lapselle ei ole vielä kehittynyt omaa suodatinsysteemiä, jonka avulla itse hän voisi tehdä päätöksiä lelujen syvällisemmistä ominaisuuksista. Tämä tehtävä jää aikuiselle.

Aikuiselle jää myös lapsiin kohdistuvan mediatulvan kontrollointi. Leikki on lapsen työtä. Television edessä istuminen tekee passiiviseksi ja vie kallista aikaa paljon kehittävimmiltä asioilta kuten leikeiltä ja askartelulta - siis itse tekemiseltä.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy