Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Unia voi oppia ymmärtämään
Unia voi oppia ymmärtämään

Ennen vanhaan unien uskottiin ennustavan tulevaisuutta. Nykyisin tämä teoria öisestä elämästämme on joutanut romukoppaan ja tilalle on nostettu unien psyykettä parantava voima.

Arvaa mitä unta näin -kysymys kuuluu aamuisin hyvin moneen kahvipöytään ja lyhyen selityksen jälkeen yritetäänkin yhdessä miettiä mistä moinen näytelmä oli saanut alkunsa ja miksi.

Yleensä siinä riittääkin miettimistä. Sillä vaikka meidän unemme ovat yhteydessä elämämme ajankohtaisiin tapahtumiin, asioihin, joita pohdimme, kirjoihin ja elokuviin, joita katsomme, huoliimme, murheisiimme ja myös toiveisiimme, ovat ne kuitenkin niin täynnä symboliikkaa, että juuri sen yhden ja oikean asian löytäminen on vaikeaa. Ja joskus se on vaikeaa myös siksi, että uni kaikkoaa mielestä heti herättyä.

Mutta unien muistamiseen ja ymmärtämiseen voi harjaantua. Sitä voi opetella ihan samalla tavalla kuin mitä muutakin uutta asiaa. Eikä se ole edes kovin vaikeaa. Valmistautuminen unien muistamiseen alkaa jo illalla ennen nukkumaanmenoa. Uniterapiaa tekevien ohjeiden mukaan meidän pitäisi illalla hiljentyä, kehottaa itseämme muistamaan unemme, käydä läpi päivän merkittävimpiä tapahtumia ja kirjoittaa ne vaikka kalenteriin.

Myös aamujen pitäisi olla erittäin rauhallisia. Herääminen ei saisi olla kiireen siivittämää, vaan se pitäisi tapahtua kaikessa rauhassa yön unia miettien ja välillä vaikka takaisin unimaailmaan palautuen. Uni tai unet tulisi kirjoittaa muistiin heti vuoteesta noustua ja samalla kannattaisi kuvailla niitä tunteita ja tunnelmia, joita ne herättivät.

Unipäiväkirjassa unien symbolit ovat avainasemassa. Niiden analysoiminen on avain mielemme maailmaan. Symbolien kohdalla (rosvo, koira, laiva jne.) tulisi miettiä niitä mielleyhtymiä, joita ne herättivät ja herättävät sekä miettiä kuinka ne nivoutuvat tämän hetkiseen elämään ja elämäntilanteeseen. Tällainen unien työstäminen on matkaa omaan itseensä, itsetutkiskelua ja itsensä tuntemisen opettelua. Nykyään unet nähdäänkin mieluummin elämämme eheyttävän tekijänä kuin ennustuksina tulevaisuudesta.

Unet ovat oma maailmansa. Pääsy siihen maailmaan tapahtuu silmänräpäyksessä nukkumisen myötä, mutta sen maailman ymmärtäminen ja analysoiminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy