Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Vanhakin koira oppii uusia temppuja
Vanhakin koira oppii uusia temppuja

Sanotaan, että vanha koira ei opi uusia temppuja.

Tiedemiesten mukaan tämä kaikkien allekirjoittama ja iänikuinen väite ei pidä paikkaansa. Vanha koira voi todellakin oppia uusia temppuja - ja nyt on kyse ihan oikeista koirista.

Tiedemiesten mukaan vanhat koirat saadaan parempaan kuntoon, niin fyysisesti kuin henkisestikin, oikeanlaisella ruokavaliolla. Ruokavaliolla, joka sisältää paljon vihanneksia, hedelmiä ja vitamiineja. Sekä ruokavalioon yhdistetyllä liikunnalla. Eli meidän nelijalkaisiin ystäviimme pätevät ihan samat neuvot kuin meihin kaksijalkaisiinkin.

Koirat ja ihmiset ovat myös siinä suhteessa samanlaisia, että koirillekin tulee iän myötä huonomuistisuutta. Tätä koirien ”dementiaa” pystytään ennalta ehkäisemään ja parantamaan aivan samalla tapaa kuin ihmistenkin unohtelevaisuutta eli harjoittamalla heidän aivojaan. Tutkimukset ovat osoittaneet, että koiratkin hyötyvät aivojensa käytöstä, heille tyypillisten pulmien ja ongelmien ratkaisusta, ”koirakoulusta”, jossa koirien on suoritettava erilaisia tehtäviä mm. esineiden etsimistä.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy