Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Optimismi pidentää ikää
Optimismi pidentää ikää

Kuolema lähestyy joka ikinen sekunti. Se on tosi asia, jota ei voi paeta - mutta tutkijoiden mukaan sitä voi viivästyttää.

Ihmisen luontainen halu on olla kuolematon, ei tekojensa vaan hengissä pysymisen kautta. Vain psyykkisesti sairaat tai sairastumassa olevat henkilöt haaveilee Tuonelan porteista, elämästä lähtemisestä ja kaiken taakseen jättämisestä (kuolemansairaat, kovia kipuja tuntevat ovat oma lukunsa – heistä emme puhu tällä kertaa).

Normaali ihminen haluaa roikkua jotenkin elämänsyrjässä, pitää siitä kiinni kynsin ja hampain. Tutkijoiden mukaan tässä roikkumisessa on kuitenkin enemmän apua päästä kuin kynsistä tai hampaista.

Joitakin vuosia sitten Yhdysvalloissa, Rochesterissa sijaitsevalla Mayo-klinikalla lopetettiin 30 vuotta kestänyt tutkimus asenteiden vaikutuksista kuolleisuuteen. Tutkimuksen aikana kävi ilmi, että positiivisilla ja optimistisilla elämänasenteilla ”varustetuilla” henkilöillä oli 50 prosenttia pienempi riski kuolla ennenaikaisesti. Eli suomennettuna pessimistiset henkilöt kuolivat huomattavasti nuorempina kuin elämään valoisasti ja toiveikkaasti suhtautuvat.

Tutkijoille on vielä epäselvää, kuinka persoonallisuus toimii elämän pidentäjänä. Sen arvellaan olevan yhteydessä joko ihmisen immuniteettiin ja sairastumisherkkyyteen tai sitten siihen, että optimistit pitävät itsestään parempaa huolta. Kolmantena vaihtoehtona tutkijat ovat pohtineet depression ja avuttomuuden tunteiden kasautumista negatiivisten henkilöiden mieleen. Mutta kaikki nämä teoriat ovat vielä spekulointeja. Ainoa tosi asia on se, että optimistiset henkilöt elävät pitempään.

Tasapuolisuuden nimissä on vielä mainittava myös muitakin pitkäikäisyyteen vaikuttavia tekijöitä. Luonteenpiirteissä ne ovat mm. sosiaalisuus, vastuullinen elämäntapa ja koulutustaso. Ja teoissa pätee tälläkin palstalla monta kertaa läpikäyty lista: Älä tupakoi, käytä alkoholia kohtuudella - jos edes ollenkaan, nuku tarpeeksi, harrasta liikuntaa, syö terveellisesti, huolehdi muutenkin terveydestäsi ja pidä painosi kurissa.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy