Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Suunnitelmallisuutta siivoukseen
Suunnitelmallisuutta siivoukseen

Uudesta teknologisesta kehityksestä huolimatta kotimme likaantuvat ja pölyyntyvät ihan vanhanaikaisella tavalla.

Villakoirien ja pölypunkkien armeijat valtaavat huomaamattamme tilaa kodeissamme. Niitä löytyy mitä oudoimmista paikoista, ärsyttävän usein ja paljon.

Viime vuosien uutinen liiallisen siisteyden mahdollisesta lasten astmaa ja ekseemaa lisäävästä vaikutuksesta on ilahduttanut monta luutun alle tuupertuvaa äitiä. Kyllähän puhtaus on viihtyvyyden kannalta erittäin tärkeä osatekijä, siis puoli ruokaa, mutta ainainen jynssääminen alkaa maistua puulle yhdestä sun toisesta perheenemännästä.

Hurraamme uutiselle. Saamme höllentää hiukan, mutta suruksemme toteamme, ettei tieto asettanut siivousta pannaan tai sanonut, että miesten suorittamana se olisi jopa hyväksi lastemme terveydelle.  Siivouspäivänähän perinteinen roolijako vallitsee uskomattoman monessa perheessä.

Miten sitten selvitä siivouspäivän rättisulkeisista tulematta itse märäksi rätiksi?  Niksinurkkien sukkahousuniksit eivät valitettavasti tehoa tähän pulmaan, tarvitaan järeämpiä aseita – tarvitaan järjestelmällisyyttä ja suunnitelmallisuutta.

Marttaliitto, meidän uusavuttomien korvaamaton tietolähteemme, neuvoo koteja laatimaan siivoussuunnitelman sekä sopimaan työnjaosta. Vanha sananlasku hyvin suunniteltu, puoliksi tehty helpottaa myös siivouksessa.

Siivoussuunnitelma

Marttaliitto jakaa siivouksen päivittäin, viikoittain ja harvemmin suoritettaviksi tehtäviksi. Päivittäin huolehditaan mm. vuoteiden sijaamisesta. Vuodetta ei kuitenkaan kannata laittaa kuntoon heti ylösnoustua. Samalla kun aamuisin tuuletetaan makuuhuonetta, haihtuu myös vuoteesta yön aikainen kosteus. Peitto on hyvä jättää tuuletuksen ajaksi auki. Päivittäin huolehditaan myös tavaroiden paikoilleen laittamisesta. Vaatteita ja esineitä ei pidä jättää lojumaan ympäriinsä. Vie mennessäsi, tuo tullessasi nopeuttaa tätä operaatiota.

Keittiö on myös hyvä pitää jatkuvasti siistinä. Mikään ei ole masentavampaa kuin monen päivän tiskivuori ja ruoanlaittoon käytetyt elintarvikkeet sulassa sekasotkussa keskenään. Erinomainen neuvo on pitää koti sellaisessa kunnossa, ettei yllätysvieraan tullessa paniikkitaso nouse liian korkealle, että likaiset alushousut ja rikkinäiset sukkahousut olohuoneen sohvalla ja lattialla eivät estä jälleennäkemisen riemua.

Viikoittaisiin asioihin kuuluvat pölyjen ja sormenjälkien pyyhkiminen pinnoilta, kukkien hoitaminen, imurointi ja tarvittaessa lattioiden pyyhkiminen kostealla sekä saniteettitilojen pesu. Viikoittain suositeltaviin tehtäviin kuuluvat myös vuodevaatteiden tuulettaminen ulkona ja tyynyliinojen vaihto. Pussilakanoiden vaihtoväli on 3-4 viikkoa.  Harvemmin hoidettavia asioita ovat ikkunoiden, mattojen, tyynyjen ja päiväpeittojen pesu, kirjahyllyn, kaappien ja laatikoiden järjestäminen sekä valaisimien puhdistaminen. Perusteellisemman siivouksen yhteydessä kannatta myös imuroida ja tuulettaa patja.

Puhdistusaineet

Kaikkia kauppojen notkuvilla hyllyillä olevia siivousaineita ei kannata eikä tarvitse hankkia kotiin. Käsiastianpesuaine, yksi heikosti emäksinen (pH 8.1 – 10) ja yksi hapan (pH 2 – 4.9) puhdistusaine riittävät mainiosti. Heikosti emäksinen poistaa rasvaista likaa ja soveltuu ylläpitosiivoukseen, se käy vettä kestäville pinnoille. Happamat pesuaineet sopivat saniteettitiloille, saostumien poistoon ja ruostetahroille, ne on muistettava huuhdella kunnolla. Useampaa erilaista siivousainetta ei saisi koskaan käyttää samanaikaisesti, ne saattavat reagoida vaarallisesti keskenään. Käyttöohjeisiin kannattaa tutustua huolella, annosmäärät ja annostusohjeet vaihtelevat merkeittäin. Suojakäsineiden käyttö voimakkaiden pesuaineiden kanssa on suotavaa.

Puhdistusaine valitaan kohteen ja sen likaisuuden mukaan. Puhdistus on parasta aloittaa miedoimmalla mahdollisella aineella, voimakkaampaa käytetään vain tarvittaessa. On hyvä muistaa, että säännöllisesti puhdistettu pinta ei pääse koskaan pinttymään liasta.

Pinttyviä pintoja on erityisesti muovilattioissa. Erittäin likaantunut muovimatto pestään emäksisellä puhdistusaineella ja huuhdotaan sen jälkeen. Normaalisti muovimatoille riittää kostea, astianpesuainetta tai heikosti emäksistä puhdistusainetta sisältävä rätti tai sienipesin. Parketit pyyhitään nihkeällä, kuivaksi väännetyllä luutulla imuroinnin jälkeen, pesuaineena joko astianpesuaine tai parketinpesuaine. Laattalattiat puhdistetaan astianpesuaineella.

Eri kohteille on suositeltavaa hygieniasyistä käyttää erivärisiä siivousliinoja, luuttuja, esim. vihreällä pyyhitään pöytä, sinisellä pestään kaakelit ja punaisella wc-istuin.

Petien pölypunkit

Saniteettitilojen lisäksi sänkyjen ja vuodevaatteiden puhtauteen tulisi kiinnittää erityinen huomio. Vuoteet kuhisevat paljain silmin havaitsemattomia pölypunkkeja. Ahkera tuulettaminen, kopistelu ja imurointi pitävät nämä petikaverit kurissa. Pölypunkkeja voidaan hävittää myös pesemällä vuodevaatteet 60 asteisessa vedessä, jättämällä tekstiilit –28 asteen pakkaseen vähintään 6:ksi tunniksi tai pitämällä niitä kuivassa saunassa, 60 asteen lämmössä tunnin ajan. Sauna- tai pakkaskäsittelyn jälkeen vuodevaatteet kannattaa joko imuroida tai kopistella.

Vaatteet eivät kestä ikuisesti. Tämä pätee myös vuodevaatteisiin, ne kannattaa uusia aika ajoin. Patja suositellaan vaihdettavaksi 7 vuoden välein, sijauspatja, tyynyt, peitot ja vuodevaatteet useammin.

Kunnon siivousvälineillä, suunnitelmallisuudella ja järjestelmällisyydellä nujerretaan siivouspäivien taakkaa. Järjestelmällisyys varsinkin on erinomainen ominaisuus, ei vain siivouspäivien yhteydessä vaan jatkuvasti, joka päivä, läpi vuoden.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy