Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Tutkija löysivät linkin itsemurhan ja paikkakunnan korkeuden välillä
Tutkija löysivät linkin itsemurhan ja paikkakunnan korkeuden välillä Mielenkiintoinen yhdysvaltalainen tutkimus yhdistää itsemurhien määrän ja paikkakunnan korkeuden meren pinnasta.
 
Arkansasin yliopiston tutkijat huomasivat, että Yhdysvaltojen vuoristoisilla alueilla tehtiin huomattavasti enemmän itsemurhia kuin alavilla mailla. Kuolleisuus oman käden kautta on Amerikassa suurinta Coloradon, Montanan ja Wyomingin osavaltioissa. Nämä paikat ovat kuuluisia komeista ja korkeista vuoristaan. Aikaisemmissa tutkimuksissaan tiedemiehet olivat jo huomanneet, että mitä ylemmäs mm. vuoristokiipeilijät vuoristoisilla seuduilla nousivat, sitä depressiivisimmiksi he kävivät. Masentumisen tutkijat ovat selittäneet hapen puutteella. Mitä korkeammalle noustaan meren pinnasta, sitä vähemmän siellä on happea eli vuoristoisella alueella hapen määrä on vähäisempi kuin alavalla maalla. Alhainen hapen määrä puolestaan aiheuttaa elimistössämme serotonipitoisuuden laskun. Tiede on liittänyt serotonin ja sen vaihtelut vahvasti masennukseen. Tästä tehtiin johtopäätös, että ihmiset, jotka asuvat meren pinnasta katsottuna korkealla, ovat asuinpaikastaan johtuen taipuvaisempia vakavaan depressioon.
 
Tämä tieto, itsemurhan ja paikkakunnan korkeuden välisestä suhteesta, on mielenkiintoinen ja kiinnostava, mutta sen avulla ei valitettavasti koskaan pystytä täysin selittämään miksi ihmiset, asuivatpa he sitten missä tahansa, riistävät hengen itseltään.
Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy