Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Erityisiä ruoka-aineita viisikymppiselle
Erityisiä ruoka-aineita viisikymppiselle

Amerikkalaisten terveysalan asiantuntijoiden ja ravitsemusterapeuttien mukaan meidän tulisi olla viimeistään viisikymppisinä niin fiksuja, että me muutamme ravintomme meille paremmin sopivaksi.

Tänä roskaruoka-aikakautena se ei ole helppo tehtävä - ei edes viisikymppiseltä, jolla ainakin luulisi oleva älliä päässään.

Ruokavalion muutos ei ole helppoa kenellekään. Markettien hyllyt notkut jos jonkinlaisia ruoka-aineita. Ei ole mikään salaisuus, että suurin osa niistä on täynnä tyhjiä kaloreita liiallisen sokerin ja rasvan muodossa. Houkuttelevat paketit, myyvät mainokset ja puolivalmiiden ruokien helppous säätelevät ostopäätöksiä enemmän kuin kyseisten elintarvikkeiden terveellisyys.

Jos asiantuntijoiden mukaan ruokavalio pitää muuttaa viimeistään viisikymppisenä, niin millainen sen uuden ruokavalion sitten tulee olla?

Vakiovastaus tähän on tietysti: terveellinen, vitamiinipitoinen ja monipuolinen. Mutta kun vastauksessa mennään pintaa syvemmälle, nousevat jotkut ruoka-aineet muita tärkeämmiksi.

Jenkkitietämyksen mukaan on olemassa ainakin kymmenen ruoka-ainetta, jotka ovat enemmän kuin hyväksi keski-iässä ja sen tuolla puolen. Nämä ruoka-aineet ovat: valkosipuli, mustikka, lohi, ruskea riisi, kananmunat, maito, banaani, pinaatti, kana ja yrtit.

Valkosipuli. Valkosipulissa on enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Huonoihin kuuluu ainoastaan lähimmäisten kokema hajuhaitta. Hyviä puolia ovat mm. se kyky estää syöpää ja sydän- ja verisuonitauteja. Lisäksi valkosipulin uskotaan vähentävän halvausriskiä sekä helpottavan aikuisiän sokeritautia sairastavien oloa.

Mustikka. Oma maa mansikka, muu maa mustikka –sanonta ei anna arvoa mustikalle, marjojen todelliselle kuninkaalle. Mustikka on ihmemarja. Sen ihmeisiin kuuluu vähäkalorisuus ja suuri antioksidanttipitoisuus. Ei oikeastaan ole olemassa mitään tautia, vanhenemisesta puhumattakaan, mihin ei tulisi helpotusta tai mitä ei voida estää (tai lieventää) antioksidanttien avulla – siis etukäteen nautittuna.

Lohi. Lohen rasvapitoisuus (omega-3) on hyväksi sydämelle. Se uskotaan alentavan kolesterolia, vähentävän sydän- ja verisuonitautiriskiä, helpottavan masennukseen sekä pitävän aivot kunnossa ja muistin terävänä.

Ruskea riisi. Tänä atkins-aikakautena, jolloin kaikki laihduttajat pyrkivät välttämään hiilihydraatteja, asiantuntijat nostavat yhden hiilihydraatin muiden yläpuolelle – ruskean riisin. Me tarvitsemme myös hiilihydraatteja toimiaksemme ja pysyäksemme virkeinä. Ruskea riisi sekä kokojyväiset viljatuotteet ovat sellaisia hiilihydraatteja, joita meidän tulisi syödä välttämisen sijasta. Niistä me saamme kuitua. Kuitu auttaa niin kolesterolin kuin painonkin hallinnassa.

Kananmunat. Nykytutkimusten valossa kananmunien huono maine ei pidä paikkaansa. Kananmunat sisältävät paljon proteiinia. Tuore amerikkalainen tutkimus suosittelee jopa kuutta kananmunaa viikossa. Tällä määrällä, tämän tutkimuksen mukaan, pystyttiin laskemaan rintasyöpäriskiä jopa 44 prosenttia.

Maito. Mitä vanhemmaksi me tulemme, sitä tärkeämmäksi kalsiumin saanti tulee. Meidän luumme tarvitsevat kalsiumia pysyäkseen vahvoina, ja maidossa sitä on. Kaksi lasillista rasvatonta maitoa päivässä tekee nannaa luillemme.

Banaani. Luonnon ikioma välipala kätevästi pakattuna. Voiko helpompaa (ja terveellisempää) pikaruokaa enää olla? Banaanissa on erittäin paljon kaliumia. Me tarvitsemme kaliumia solujen, hermojen ja lihasten toimintaan. Kalium ylläpitää meidän nestetasapainoamme yhdessä kloridin ja natriumin kanssa. Kaliumin puutos ilmenee mm. voimattomuutena, apatiana, kovana janona, rytmihäiriöinä ja jopa hengenahdistuksena.

Pinaatti. Äiti ja Kippari-Kalle olivat oikeassa, pinaatin syönti kannattaa. Pinaatti on hyvä lähde C-vitamiinille, magnesiumille ja B2-vitamiinille.

Kana. Kanan vaalea liha on kaikkein terveellisintä lihaa. Kana on erittäin hyvä vähärasvainen proteiinin lähde. Proteiini on välttämätöntä melkein kaikille elimistön toiminnoille.

Yrtit. Mauton ruoka ei maistu kenellekään, ja meidän perusmausteemme, suola, on erittäin epäterveellistä. Yrteillä maustaminen sen sijaan ei ole. Jopa pinaatista voidaan saada miellyttävä ruokailukokemus maustamalla se oikein sille sopivilla yrteillä.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy