Tarjoukset.fi

LuontaisTerveys
Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Aivot tylsistyvät television saippuaoopperoilla
Aivot tylsistyvät television saippuaoopperoilla

Nyt se on sitten tieteellisestikin todistettu. Television saippuaoopperat tai talk-showt eivät ole hyväksi aivoille, eivät ainakaan ikääntyvien naisten aivotoiminnalle.

Kyseiseen lopputulokseen päädyttiin television luvatussa maassa, Amerikassa.

Saippuaoopperat ja talk-showt tuomitsevat tutkimus tehtiin Brooklynissä, New Yorkissa sijaitsevassa yliopistossa. Tutkimus väittää, että ikääntyneet naiset, jotka katsovat television saippuaoopperoita ja/tai talk-ohjelmia, kärsivät muita todennäköisimmin kognitiivisista, muistiin ja ajatteluun liittyvistä ongelmista.

Tähän tulokseen päätyi professori Joshua Fogel kumppaneineen analysoituaan vuonna 1996 tehdyn televisiotutkimuksen tuloksia. 90-luvulla tehdyssä televisiotutkimuksessa tutkittiin 70-79-vuotiaiden baltimorelaisten naisten television katselutottumuksia kyselemällä heiltä heidän mieliohjelmiaan. Samalla tutkijat kartoittivat naisten kognitiivisia kykyjä kuten muistia ja päätöksen tekoa.

Nyt tehdyn analyysin yhteydessä professori Fogel kumppaneineen huomasi tiettyjä yhtäläisyyksiä naisten kognitiivisissa puutteissa ja heidän television katselutavoissa. Naisilla, joiden rutiiniin kuuluivat talk-showt, oli 7,3 prosenttia suurempi todennäköisyys olla huonomuistisia kuin muita ohjelmia katselevilla. Saippuaoopperoiden kohdalla vastaava todennäköisyys oli peräti 13,5 prosenttia.

Valitettavasti tutkimus ei paljasta kumpi on syy, kumpi on seuraus: huono muisti saippuaoopperoiden katselemisesta vai saippuaoopperat, koska huonon muistin takia ei pysty oikein seuraamaan muita ohjelmia.

Aikaisemmin lapsilla tehdyt tutkimukset viittaavat kuitenkin siihen, että televisio tylsistää.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy