Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Aloe Vera -Kansanlääkinnän klassikko
        Aloe Veran käyttö kulkee kuin punainen lanka läpi historian, ja suuresti toisistaan eriävissä kulttuureissa eläneet ihmiset ovat käyttäneet aloe veraa kotitarpeiksi. Nykyaikana suuri osa hyötykasveihin liittyvästä tiedosta on kadonnut, mutta nyt mielenkiinto terveyteen ja elintapoihin liittyviin kysymyksiin on kasvamassa kaikkialla maailmassa. Me tiedämme että tämän päivän roskaruoka on huomispäivän puutostilojen aiheuttaja. Tehoviljely ja pitkät kuljetusmatkat saavat aikaan sen, etteivät hedelmät ja kasvikset ole enää yhtä hyödyllisiä kuin ennen. Lisäksi altistumme sekä ulkoiseeen että sisäiseen tressiin, joka kuluttaa sekä ravintoaineita että energiaa.

     Mikä aloe vera on?

Aloe Vera on liljoihin kuuluva maltoinen kasvi. Kasviperheeseen kuuluu kukkakasveja, mutta myös parsa, sipuli ja valkosipuli. Aloe Vera on oma alaryhmänsä, joka koostuu sadoista eri kasveista. Voimakkain näistä on kaupalliseen tarkoitukseen käytettävä Aloe Vera Barbadensis Miller. Aloe Veran lehden ulkokuori on paksu ja pinta kova ja vahamainen. Pinnan alla on kasvin putkilosto, joka kuljettaa vettä ja kivennäisiä juurista ylös lehtiin. Aloe Vera kasvaa ravinnepitoisessa maassa, ja kasvilla on ainutlaatuinen kyky ottaa ja varastoida ravintoaineita.

Miten aloe veraa käytetään?

Aiemmin aloe veraa on käytetty pääasiassa ulkoisesti, mutta nyt sen käyttötavat ovat lisääntyneet. Tänä päivänä tiedämme, että aloe veran koostumus tekee siitä täysipainoisen ravintolisän. Yhä usemapi tuote sisältää aloe veraa. Ihonhoitotuotteissa sillä on ollut näkyvä rooli, mutta sen lisäksi sitä löytyy esimerkiksi elintarvikkeista.

Mehevä ravinnepitoinen lehti

Hyvä ruoka on hyvän terveyden perusta. Aloe veran lehdessä on hidasjuoksuista hyytelöä, joka sisältää 75:tä tunnettua ja tärkeää yhteisvaikutteista aineosaa, jotka todennäköisesti tekevät aloe verasta maailman hyödyllisimmän kasviksen. Mutta tämä ei riitä. Tänä päivänä saamma ruoastamme paljon sellaista, mikä aiheuttaa kuonakerrostumia suolistoon ja estää siten tehokkaan ravintoaineiden imeytymisen. Aloe vera sisältää luonnon saippua-aineita, saponiineja, jotka liuottavat ja poistavat kuona-aineita hellävaraisesti.

Laatu säilyy koko matkan, taimesta tuotteeksi

Forever Living Productsin toiminnan perusta on aloe vera. Omien viljelmien ja laitosten ansiosta voimme valvoa koko ketjua, taimesta tuotteeksi asti. Aloe veran kaltaisen kasvin yhteydessä on tärkeää, ettei sen viljelyssä käytetä keinolannoitteita ja ruiskutuksia. Meidän aloe veraamme viljellään ekologisesti, ja se poimitaan käsin. Lehdet puhdistetaan huolellisesti, minkä jälkeen ne puristetaan, koska käytämme niiden sisällä olevan hyytelön.

Koska hapettuminen on hyytelön suurin uhka, on tärkeää, että hyytelö stabilisoidaan mahdollisimman nopeasti. Muuten se muuttuu ruskeaksi, eikä sitä voida käyttää. Vastapuristettu aloe vera on vaaleankeltainen, siinä on paljon hedelmälihaa, ja maku hieman kitkerä. Kun hyytelö on läpikäynyt patentoidun stabilisointiprosesstin, sille tehdään laajoja laboratoriokokeita ja analyysejä huippulaadun varmistamiseksi.

Olimme muuten ensimmäinen yritys, joka sai arvostetun International Aloe Science Councilin Seal of Approvalin. Foreverin aloe vera -juomilla ja monilla muilla tuotteillamme on kansainväliset Kosher- ja Islamic -leimat, jotka ovat lisätodiste siitä, että tuotteemme ovat kansainvälisesti tunnustettuja ja arvostettuja.

Copy right Forever Living Products

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy