Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Lähi - ja perushoitajien työn kuormittavuus lisääntynyt
Lähi - ja perushoitajien työn kuormittavuus lisääntynyt

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on selvittänyt jäsentensä työhyvinvointia.

Kyselyyn vastanneista 41 prosenttia epäilee selviytymistään terveytensä puolesta nykyisessä työssään kahden vuoden kuluttua. Luku on suurempi kuin Työterveyslaitoksen tutkimuksessa vuodelta 2005. Sen mukaan 30 prosenttia perushoitotyötä tekevistä epäili selviytymistään terveytensä puolesta eläkeikään saakka. SuPerin selvitykseen vastasi noin 1 100 lähi- ja perushoitajaa.

Kaikkiaan yli puolet lähi- ja perushoitajista jää muulle kuin vanhuuseläkkeelle, pääasiassa työkyvyttömyyden vuoksi. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat suurin syy työkyvyttömyyseläkkeeseen. Lähi- ja perushoitajilla nämä sairaudet ovat muita kunta-alan ammattiryhmiä yleisempiä.

Puolet SuPerin kyselyyn vastanneista ilmoitti, ettei työnantaja ole kiinnittänyt huomiota työntekijöiden jaksamiseen. Työpaikoilla, joilla jaksamista tuetaan, ovat keinoina mm. tyky-toiminta, työnohjaus, työkierto, mahdollisuus tehdä osa-aikatyötä sekä kuntoremontti. Myös työvuorojen joustavuus ja työaikaergonomia, vuosilomien pitäminen haluttuna ajankohtana, koulutukseen pääseminen ja henkilöstöresurssien riittävyys mainittiin työssä jaksamista edistäviksi toimiksi. 16 prosentilla kyselyyn vastanneista ei ole koskaan vaikutusmahdollisuuksia omiin työaikoihin.

Vastaajista noin 37 prosenttia koki viihtyvänsä työssään erinomaisesti. Suurimmiksi viihtyvyyden edistäjiksi nousivat työkaverit ja työtiimi. Myös johtaminen nousi merkittäväksi tekijäksi. Tasavertainen kohtelu, joustavuus, arvostuksen saaminen, avoin ilmapiiri ja esimiehen lähestyttävyys lisäsivät työviihtyvyyttä. Osaamisen laaja-alaista käyttöä, itsenäistä ja vastuullista työtä sekä mahdollisuutta vaikuttaa asioihin työpaikalla pidettiin tärkeinä työviihtyvyyttä lisäävinä tekijöinä. Lähes kolmannes vastaajista koki esimiehensä harvoin tai ei koskaan johtamistaitoiseksi.

Lähes puolet vastaajista kertoi, ettei ristiriitoja käsitellä työpaikoilla. Hyvällä johtamisella, avoimella ilmapiirillä, säännöllisillä kokouksilla, kehityskeskusteluilla, työnohjauksella ja antamalla todellisia vaikuttamismahdollisuuksia työntekijöille pystytään puuttumaan työyhteisöä hiertäviin asioihin.

SuPeriin kuuluu yli 68 000 lähi- ja perushoitajaa, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Lähde: SuPer

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy