Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Tarjolla 14 vuotta lisää
Tarjolla 14 vuotta lisää

Miltä kuulostaisi 14 lisävuotta elämään? Hyvältä, mutta uskomattomalta?

Cambridgen yliopiston tutkijat ovat toista mieltä. Heistä se on sekä hyvää että uskottavaa. He väittävät, että on mahdollista lisätä vuosia elämään, ja kaiken lisäksi he sanovat sen olevan kaikkien saavutettavissa.

Mutta ei kuitenkaan ilman ponnisteluja. Lisävuodet eivät loksahda kenellekään kuin Manulle illallinen, niiden saavuttamiseen tarvitaan liikuntaa, oikea ruokavalio ja riittävästi lepoa. Myös tupakoimattomuus kuuluu tähän listaan sekä vähäinen alkoholin käyttö.

Tämä terveellisen elämän puolesta puhuva tutkimus suoritettiin Englannissa vuosina 1993 -2006 ja siihen osallistui sosiaalisesti ei-homogeeninen joukko 45 – 79-vuotiaita.

Ryhmän henkilöt arvioitiin neljän eri kategorian kautta. Jokaisesta kategoriasta oli mahdollista saada yksi piste. Pisteet sai seuraavista: ei polta, juo alkoholia niukanlaisesti, viiniksi muutettuna puolesta lasillisesta seitsemään lasilliseen viikossa, liikkuu, syö päivittäin viisi hedelmää ja vihannesta.

Tutkimuksen aikana huomattiin, että BMI:llä tai sosiaalisella statuksella ei ollut mitään merkitystä elämän pituudessa. Merkitystä oli ainoastaan sillä, miten terveellisesti henkilö eli. Huomattiin, että esimerkiksi 60-vuotiaalla henkilöllä, joka ei saanut yhtään pistettä näistä neljästä kohdasta, oli yhtä suuri riski kuolla kuin 74-vuotiaalla, joka sai jokaisesta kohdasta pisteen.

Terveellinen elämä kannattaa. Hyvien elämäntapojen kautta on mahdollista lisätä vuosia sekä parantaa viimeisten elinvuosien laatua.

 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy