Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Liika uni lihottaa
Liika uni lihottaa

Meille on kerrottu viisaampien taholta, että valvominen ja liian vähäinen uni lihottavat. Tästä innostuneena jotkut ovat päättäneetkin laihtua lisäämällä lakanoiden välissä vietettyä aikaa.

Mutta nyt meille kerrotaankin toisin. Meitä informoidaan, että yhtälö ei olekaan noin suoraviivainen. Liika unikin lihottaa.

Amerikkalaisten tutkijoiden mukaan henkilöt, jotka nukkuvat vähemmän kuin kuusi tuntia tai enemmän kuin yhdeksän tuntia yössä, lihovat. Tämän ulkomuotoon vaikuttavan ongelman lisäksi liikaa tai liian vähän nukkuvat saavat myös muita terveydellisiä vaivoja. Terveydellisesti optimaalisin aika nukkumatin luona on seitsemän tai kahdeksan tuntia.

Tämän tutkimuksen tulokset perustuvat ovelta ovelle tehtyyn haastatteluun, johon osallistui 87 000 aikuista. Se tehtiin vuosina 2004-2006. Tutkimuksessa ei huomioitu tupakoimista, masennusta tai huonoja ruokailutottumuksia, mitkä myös osaltaan aiheuttavat painonnousua ja unirytmin muutoksia.

Tulokset olivat samantyylisiä aikaisemmin tehtyjen tutkimusten kanssa.

 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy