Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Asenteet esteenä allergian hoidossa
Asenteet esteenä allergian hoidossa

Allergia on ihmisten mielessä yhä yleisesti pikemminkin pikku-riesa kuin hoitoa vaativa sairaus. Kolmannes ihmisistä uskoo, että allergikot liioittelevat oireitaan ja käyttävät allergiaa vain tekosyynä. Tällainen vähättelevä asenne on johtanut siihen, että moni potilas kärsii oireistaan hakematta niihin apua.

Tämä käy ilmi kolmesta tuoreesta selvityksestä, joissa kartoitettiin yhteensä yli 2 300 amerikkalaisen mielipiteitä allergiasta.

Yhdessä tutkimuksessa haastateltiin tuhatta ihmistä, joista osa oli allergikkoja ja osa terveitä. Toisessa tutkimuksessa oli mukana tuhat oireilevaa allergikkoa ja kolmannessa 300 lääkäriä. Suuri osa ihmisistä piti diabetesta, verenpainetautia ja reumaa allergiaa vakavampina sairauksina. Kolmannes katsoi unettomuuden olevan allergiaa pahempi vaiva.

Lähes puolet allergiaa sairastavista kertoi, että lähiomaisetkin väheksyivät heidän oireitaan. Sukulaisista, ystävistä ja työtovereista vain vajaa viidennes piti oireita vakavasti otettavina. Yli 70 prosenttia uskoi myös lääkäreiden väheksyvän allergiaoireita. Siksi vain kolmannes kävi lääkärillä oireiden pahetessa.

Lähes kaksi kolmannesta allergiaa sairastavista kertoi oireiden heijastuvan myös mielialaansa. Oirehtiessaan potilaat tunsivat itsensä muun muassa kiusaantuneiksi, ärsyyntyneiksi ja turhautuneiksi.

Allergiaan erikoistuneista lääkäreistä 84 prosenttia katsoi, etteivät potilaat liioittele oireitaan. Hekin toki pitivät diabetesta ja verenpainetautia allergiaa vakavampina sairauksina, mutta suuri osa asetti allergian unettomuuden ja reuman edelle sairauden vakavuudessa.

Oireiden hoidosta ehkäisyyn

Yleisten arvioiden mukaan allergian kaltaisia reaktioita on joka toisella suomalaisella jossakin elämän vaiheessa. Allergisesta nuhasta kärsii arviolta vajaa kolmannes. Kaikki allergiset sairaudet astmasta nokkosrokkoon ja atooppiseen ihottumaan ovat lisääntymässä meillä, kuten muissakin kehittyneissä maissa.

Tilanteen korjaamiseksi Suomessa saatiin äskettäin laaja, kansallinen allergiaohjelma. Sen mukaan kymmenen lähivuoden aikana allergisten oireiden hoidosta on siirryttävä ehkäisyyn, parannettava väestön sietokykyä ja luovuttava allergeenien turhasta välttämisestä. Astman, allergisen nuhan ja atooppisen ihottuman oireet on hoidettava ajoissa ja estettävä niiden paheneminen.

Lievää ja kohtalaista allergista nuhaa samoin kuin nokkosrokkoa hoidetaan yleisimmin antihistamiineilla. Nykyiset antihistamiinit ovat väsyttämättömiä. Deslortadiini on EU:n alueella hyväksytty äskettäin allergisen nuhan lisäksi eri nokkosrokkojen hoitoon ja se onkin tällä hetkellä laajakirjoisin antihistamiini EU-maissa.

Lähde: Schering-Plough Oy
 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy