LuontaisTerveys
Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Mitä naprapatia on?
Mitä naprapatia on?

Naprapatia on hoitomuoto, joka on erikoistunut tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja toimintahäiriöiden tutkimiseen, hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. Naprapatia perustuu lääketieteelliseen terveys- ja sairauskäsitykseen sekä sen pohjalta kehittyneeseen diagnostiikkaan ja tautiluokituksiin.

Naprapaatti on Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen (TEO) rekisteröimä nimikesuojattu ammattihenkilö. Naprapaatti on manuaalisen lääketieteen asiantuntija, joka on suorittanut korkeakoulututkinnon joko Suomessa, Ruotsissa tai Yhdysvalloissa.

Naprapaatin hoitomenetelmiä ovat mm. nivelten manipulaatio- ja mobilisaatiotekniikat, pehmytkudoskäsittelyt, fysikaaliset hoidot sekä lääkinnällinen harjoitus terapia (LHT) ja ergonominen neuvonta.

Hoito pyritään kohdistamaan joko suoraan vaivaan tai sen aiheuttajaan. Mikäli vaivan syyn tarkka selvittäminen ei ole mahdollista, hoito on oireenmukaista, esim. kivun lievitys kylmähoidolla, kun vasta-aiheet kyseiselle hoitomuodolle on suljettu pois.

Anamneesi

Naprapaatin suorittaman hoidon lähtökohtana on potilaan sairaushistorian tarkka selvittäminen. Anamneesissa selvitetään oireiden alkamisajankohta ja -tapa, oireiden esiintyminen ja luonne sekä muut lääketieteelliseen anamneesiin kuuluvat merkittävät tekijät. Samalla selvitetään mahdollisten muiden sairauksien ja muiden hoitoon vaikuttavien tekijöiden merkitystä. Anamneesin apuna naprapaatti voi käyttää erilaisia hoidon tuloksellisuuden seurannassa hyödynnettäviä sekä kovia että pehmeitä mittareita.

Kliininen alkututkimus

Kliinisessä alkututkimuksessa mm. pyritään selvittämään potilaan oireiden alkuperää erilaisilla objektiivisilla neurologisilla ja ortopedisillä testeillä. Tämän lisäksi naprapaatti selvittää potilaan oireiden alkuperää spesifeillä niveltason liikkuvuustesteillä. Hän arvioi myös potilaan ryhtiä, lihastasapainoa sekä lihasvoimaa.

Diagnoosi

Naprapaatti arvioi potilaan subjektiivisten kokemusten ja objektiivisten löydösten korrelaatiota hoitopäätöstä tehdessään. Tutkimustensa pohjalta naprapaatti tekee oman diagnoosinsa sekä itsenäisen päätöksen hoitotoimenpiteistä tai jatkotutkimuksista.

Hoito

Hoidon yleisimpänä tavoitteena on normalisoida nivelten liikkuvuutta ja pehmytkudosten toimintaa sellaisissa nivelissä, joissa liikkuvuus on häiriintynyt (dysfunktio) ja jos tämän voidaan katsoa korreloivan potilaan oireiden kanssa.

Naprapaatti käyttää passiivisina hoitomenetelminä mm. nivelten käsittelytekniikoita; manipulaatio- mobilisaatio- ja pehmytkudostekniikoita sekä aktiivisina menetelminä mm. terapeuttista harjoittelua ja ergonomista neuvontaa. Lisäksi apuna voidaan käyttää erilaisia pehmytosiin kohdistuvia hoitotekniikoita sekä fysikaalisia menetelmiä, kuten thermo-, cryo- ja elektroterapiaa. Hoitoon liitetään myös potilaskohtaisesti suunniteltua lääkinnällistä harjoitusterapiaa eli lihasvoimaa, -kestävyyttä, koordinaatiota ja nivelten liikkuvuutta normalisoivia harjoitteita. Lääkinnällisellä harjoitusterapialla ja ergonomisella terveysneuvonnalla ja -ohjauksella pyritään palauttamaan, parantamaan ja lisäämään potilaan työ- ja toimintakykyä, ennaltaehkäisemään tuki- ja liikuntaelimistön sairauksia ja - toimintahäiriöitä sekä ylläpitämään pidempiaikaisia hoitotuloksia.

Naprapaatin toiminta on työ- ja toimintakykyä tukevaa, potilaan omaa vastuuta korostavaa ja pyrkii vähentämään terapiariippuvuutta. Hoidettaessa kroonisia tuki- ja liikuntaelinsairauksia naprapaatti on usein osana eri terveydenhuollon ammatihenkilöistä muodostuvaa kuntoutusryhmää.

Potilasturvallisuus / laadunvarmistus

Tehtävänkuvaan kuuluu olennaisesti potilasturvallisuudesta huolehtiminen.Napraapaatti on koulutuksessaan saanut valmiudet itsenäisesti tutkia- ja hoitaa tuki- ja liikuntaelinsairauksia sekä tehdä itsenäisiä ratkaisuja potilaan terveydentilaan liittyvissä kysymyksissä.Näin ollen hänellä on myös koulutuksensa ja lain perusteella vastuu huolehtia potilasturvallisuudesta, potilasasiakirjojen täyttämisestä ja säilyttämisestä, ammattitaitonsa ylläpitämisestä ja kehittämisestä sekä muista vastuistansa että olla selvillä potilaan oikeuksista.

Tautiluokitus

Naprapaatin toimenkuvaan kuuluu tutkia ja hoitaa nivel-, välilevy- ja pehmytosakudosperäisiä sairauksia ja kiputiloja selkärangan ja raajanivelten alueella, jotka eivät ole kontraindisoituja kyseiselle hoitomuodolle. Hoito voi kohdistua joko suoraan sairauteen tai sen aiheuttajaan (syynmukainen), mikäli sen määritteleminen on mahdollista tai hoito voi olla oireenmukaista.

Koulutus

Pohjoismaissa naprapaatin tutkintoon johtava koulutus kestää 4 vuotta / 160 opintoviikkoa. Koulutus on tyypiltään kokoaikaista korkeakouluopiskelua. Opetuksesta vastaavat kunkin oppiaineen asiantuntijat. Koulutuksen tarkoituksena on antaa D.N.-tutkinnon suorittaneelle henkilölle valmiudet itsenäiseen toimintaan naprapaatin ammatissa, huomioiden erityisesti skandinaavisen sosiaalipolitiikan terveydenhuoltojärjestelmän.

Suomessa koulutuksesta vastaa Kymenlaakson ammattikorkeakoulun naprapatian koulutusohjelma http://www.kyamk.fi

Suomen Naprapaattiyhdistys

Suomen Naprapaattiyhdistys, joka on perustettu 1975, toimii jäsentensä edunvalvonta- ja jatkokoulutusjärjestönä. Yhdistys on IFONA:n jäsen (International Federation of Naprapathic Associations).

Yhdistys valvoo omalta osaltaan jäsentensä ammatinharjoittamista - lääketieteellistä ja eettistä toimintaa. Suomen Naprapaattiyhdistys on nimennyt yhdistyksen toiminnasta riippumattoman pätevyyslautakunnan, jonka tehtävänä on valvoa ja kehittää naprapaattien jatkokoulutusta ja ammattipätevyyttä.

Naprapatia ja TULES

Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet (TULES) ovat Suomen väestön laajimmalle levinnyt, yleisimmin kipua aiheuttava ja eniten työstä poissaoloon johtava pitkäaikaissairauksien ryhmä. TULE-sairauksien hoidon järjestäminen tehokkaimmalla mahdollisella tavalla on tärkeätä, kun voimavaroja on rajallisesti ja potilaiden lukumäärä suurenee väestön ikärakenteen muuttuessa. Pelkästään selkäsairauksien syyosuus koko väestön työkyvyttömyydestä on arvioitu 9%:ksi, kun selkäpotilaiden muiden sairauksien vaikutus on huomioitu syyosuusarvioita laskettaessa (Heliövaara 1992).

Nikamavälilevyt, zygapofyseaalinivelet ja spinaaliset lihakset on osoitettu merkittävimmäksi selkäkivun anatomiseksi syyksi (Bogduk 1995).

Esimerkiksi zygapofysiaalinivelperäinen kipu on voitu osoittaa kroonisen niskakivun syyksi yli 50%:lla niskan retkahdusvammapotilailla (Barnsley 1995). Manipulatiiviset hoitomenetelmät, jota naprapatia edustaa, on havaittu useissa tutkimuksissa tehokkaiksi ja suositeltaviksi hoitomenetelmiksi niin akuutin kuin kroonisen selkäkivun hoidossa (Bigos / Clinical Practice Guideline No. 14. 1994; Spitzer / The Quebec Task Force on Whiplash Associated Disorders 1995; Waddel / Low Back Pain Evidence Review 1996; Nachemsson / Ont i ryggen, Ont i nacken 2000).

Useat nykyisistä TULE-sairauksien hoitomuodoista on osoitettu hyödyttömiksi tai peräti paranemista hidastaviksi. Koska ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä ei ole saatu riittäviä tuloksia TULE-sairauksien esiintymisen vähentämiseksi, tulisi hyödyntää moniammatillista evaluaatiota ja tehokkuutensa osoittaneita hoitomenetelmiä. Lanneselän kiputiloista ennustetaan yhä suurempaa vitsausta tulevaisuudessa. Tästä johtuen TULE-sairauksien hoitokäytännön tulisi muuttua nykyisestään samalla kun terveydenhuollossa on tapahtumassa uudelleen organisointia (Waddel 1995).

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy