Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Heräätkö särkyyn, raajojen puutumiseen tai jäykkyyteen? - vai haluatko yksinkertaisesti nukkua mukavammin?
    

Kehoon kohdistuvaa painetta vähentävät Tempur® - patjat ja -tyynyt saattavat muuttaa elämäsi.
Aikaisemmin katsottiin, että selälle ystävällisen patjan tulisi olla kova, jolloin selkä saisi harjoitusta vahvistuakseen. Nykyään tiedetään, että nukkuminen kovalla alustalla on usein suoranaisesti vahingollista selälle eikä anna keholle lainkaan sen tarvitsemaa lepoa, rentoutumista ja unta.
Nykyaikaisen, hyvin toimivan patjan tulee vähentää painetta ja myötäillä mahdollisimman paljon kehon eri osia kuten olkapäitä, lantiota ja takapuolta. Patjan tulee tukea selkärankaa ja niveliä niiden luonnollisissa asennoissa, jotta lihakset ja hermot joutuvat mahdollisimman vähäiselle rasitukselle. Patjan tulee mukautua kehoon eikä päinvastoin.

Lähtölaukaus avaruusohjelmasta

Tempur® on huipputeknologiaan perustuva, miellyttävä materiaali, jonka alunperin kehitti NASA amerikkalaista avaruusohjelmaa varten. Tempur® - materiaalin kehoon kohdistuvaa painetta vähentävät ominaisuudet ovat ainutlaatuisia. Kun materiaali pääsee kosketukseen ihmiskehon lämmön ja painon kanssa, se pehmenee ja muotoutuu kehon mukaan, kunnes paine on jakautunut tasaisesti.
Tempur® - materiaali on viskoelastista, lämpöherkkää ja avosoluista erikoisvaahtoa. Ensikosketuksessa se tuntuu sitkeältä ja jäykältä, mutta kehon painon ja lämmön vaikutuksesta se pehmenee ja muotoutuu kehon mukaan. Vesipatjan tai geelityynyn tavoin Tempur® jakaa vastapaineensa tasaisesti. Tempur®- materiaalin etuna on kuitenkin, ettei se puristu rasituksen yhteydessä sivulle ja näin se antaa tukea myös sivusuuntaan.

Poistaa painepisteitä ja parantaa verenkiertoa

Tempur® - patjoja ja -tyynyjä käytetään myös terveydenhuoltoalalla laajasti. Paras todiste materiaalin kehoon kohdistuvaa painetta vähentävistä ominaisuuksista on sen käyttäminen leikkaussalipatjoina eri puolilla maailmaa sijaitsevissa sairaaloissa.
Painepisteiden esiintyminen normaalilla patjalla on tavallista etenkin lonkkien, käsivarsien ja olkapäiden kohdalla. Seurauksena on verenkierron heikkeneminen, jäykkyys, arkuus ja särky. Tempur® - patja vähentää huomattavasti vuoteessa kääntyilemisen tarvetta, koska kehoon ei kohdistu painepisteitä ja verenkierto pysyy hyvänä.

Tutkimusten mukaan Tempur® parantaa

Göteborgissa sijaitsevan Lillhagenin sairaalan yhteydessä toimivassa kliinisen ja fysiologisen tutkimuksen laitoksessa suoritetut kokeet ovat osoittaneet, että koehenkilöt kääntyilivät Tempur® - patjalla keskimäärin 17 kertaa yössä. Tavallisilla patjoilla koehenkilöt kääntyilivät jopa 80 kertaa yössä. Tempur® - patjalla nukkuminen on siis rauhallisempaa ja rentouttavampaa.
Amerikkalaisessa Mainen yliopistossa suoritettu tutkimus osoitti, että 5 - 10 -vuotiaiden lasten syvän unen määrä oli huomattavasti suurempi heidän nukkuessaan Tempur® - patjalla verrattuna tavallisiin patjoihin.
Näiden tulosten mukaan, joita tukevat myös käyttäjien kokemukset, Tempur® - patja parantaa huomattavasti unen laatua.
Tempur tuotteilla parannat myös yleistä hyvinvointiasi ja Työkykyäsi. Hyvin nukutun yön jälkeen ihminen voi hyvin ja jaksaa enemmän sekä työ- että vapaa-aikana. Tempur patja ja tyyny takaa rentoutuneen yöunen, jolloin heräät virkeämpänä ja elinvoimaisempana.
Tempur erikoistyynyiillä parannat työergonomiaa. Nykyisin panostetaan hyvään fyysiseen työkuntoon, mutta samalla on tärkeää huolehtia hyvästä työasennosta ja jaksamiseen omassa työpisteessä. Jos matkustat työksesi paljon esim. autossa, Tempur -erikoistyynyillä lisäät ajomukavuutta ja rentouttavaa työasentoa autossa.

Allergiatestattu ja helppohoitoinen materiaali

Tempur® - materiaali hylkii bakteereita, hometta sieniä ja pölypunkkeja. Puhtaudesta huolehditaan tuulettamalla, imuroinnilla ja pyyhkimisellä kostealla. Ei varsinaista vesipesua.
Tyynyjen ja patjojen päällinen on Velouria, joka on helppo irrottaa ja pestä koneessa + 60 asteessa. Kaikissa Tempur® tuotteissa on vetoketjulla irrotettava päällinen, joka on helppo asentaa pesun jälkeen paikoilleen. Medicot® - käsittelyllä päällisestä on poistettu sen kuituhilse ja siten materiaali on saatu bakteereja ja pölypunkkeja hylkiväksi. Tuotteet sopivat siis erinomaisesti myös allergisille henkilöille. Päällisiä on saatavana myös PU-materiaalilla, joka estää elimistön nesteiden pääsyn Tempur® materiaaliin.

Tempur® Sleep Center

Tempur Suomi Oy on siirtänyt toimitilansa Vantaan Tikkurilaan. Toimiston lisäksi toimintansa uudessa osoitteessa aloittavat myös outlet-myymälä ja Tempur MED -sairaala- ja laitosmyyntipalvelut.

Uuden toimipaikan nimeksi on valittu Tempur Sleep Center. Sen yhteyteen avataan Suomen ensimmäinen Tempur erikoismyymälä. Myymälä keskittyy pääasiassa outlet-myyntiin, jossa myydään messukappaleita ja kuljetuksessa vaurioituneita tuotteita edullisempaan hintaan. Uudet toimitilat löytyvät Vantaan Kauppakeskus Tikkurista, Asematie 4 – 10:stä.

Uusiin tiloihin Tikkurilan keskeiselle kauppakeskusalueelle muuttavat toimiston ja myymälän lisäksi myös erityinen patjojen kokeiluhuone Space Cabin sekä Tempur MEDin sairaala- ja laitosmyyntipalvelut. Kulkuyhteydet Tempurille paranevat muuton myötä entisestään. Helsingistä Tikkurilaan pääsee junalla 12 minuutissa ja Hyvinkäältä noin puolessa tunnissa.

Tempur® - patjat:

Tempur® - patjaa voi testata kotona ennen ostopäätöksen tekoa. Palvelu on saatavilla mm. Instrumentariumista, fysikaalisista hoitolaitoksista ja Vepsäläiseltä sekä muilta valtuutetuilta jälleenmyyjiltä, mikäli edustus on hyvä. Patjoilla on 15 vuoden takuu.
Tempur® Sijauspatja 7 cm:
Tempur® Sijauspatja on tarkoitettu sijoitettavaksi nykyisen, hyväkuntoisen patjan päälle. Sitä ei tule asettaa suoraan säle-pohjan tai vastaavan päälle.
Tempur® Kombipatja 15 cm:
Sijauspatja parantaa huomattavasti tavallisen, hyväkuntoisen patjan ominaisuuksia, kun taas Tempur® Kombipatja korvaa sen kokonaan. Kombipatjassa on sijauspatjan painetta vähentävät ominaisuudet yhdistetty korkealaatuiseen alapatjaan, jonka ominaisuudet soveltuvat täydellisesti Tempur® - materiaaliin.

Tempur® - tyynyt ja erikoistyynyt:

Tempur® tyynyn anatomisesti oikea muoto ja ainutlaatuiset painetta vähentävät ominaisuudet takaavat aikaisempaa paremman unen erityisesti niille, joilla on niska- ja selkävaivoja. Pään virheellinen asento rasittaa niskaa ja olkapäitä, mikä voi aiheuttaa jännitystä ja särkyä.
Parhaan mahdollisen mukavuuden ja rentouden tunteen tarjoavan tyynyn tulee olla rakenteeltaan sellainen, että se tukee niskan luonnollista muotoa, ja koostumukseltaan sellainen, että se tuntuu miellyttävältä nukahtaessa. Ennen kaikkea sen tulee kuitenkin tukea ja muotoutua hyvin. Siten niskanikamiin ja -lihaksiin unen aikana kohdistuvaa painetta voidaan huomattavasti vähentää eri makuuasennoissa. Ainostaan Tempur® - tyyny tarjoaa nämä kaikki edut.

Tempur® - tyynyjä on 5 eri kokoa, aivan pienistä lapsista suuriin aikuisiin!
•Tempur® Erikoistyynyt työhön, autoon, matkalle, pyörätuoliin...
•Erikoistyynyt tarjoavat apua ja rentoutumista niin istumatyötä tekeville ja paljon matkustaville henkilöille kuin kotona nautiskeleville.
Tempur® Erikoistyynyjä ovat: Transit niskatyyny, Istuintyyny, Selkätuki, PC-Kiilatyyny, Ristiselän tuki sänkyyn, Matkatyyny, Transit selkätuki, Yleistyyny ja Unimaski.
Tempur® Istuintyyny ja Selkätuki ja PC-Kiilatyyny parantavat työssä ja kotonoa istumisen ergonomiaa ja ennaltaehkäisevät huonosta istuma-asennosta johtuvia selkä- ja niskaongelmia. Matkatyyny ja Transit niskatyyny tuovat mukavuutta matkustamiseen ja Transit selkätuki ennaltaehkäisee selän väsymistä pitkällä automatkalla. Yleistyynyn avulla tuet niveliä ja kehoa makuu- tai istuma-asennossa. Ristiselän tuki sänkyyn on oiva apu alaselän ongelmista kärsiville ja varsinkin raskaana oleville naisille. Unimaskin avulla nukut hyvin myös valoisan aikaan ja samalla ennaltaehkäiset silmien turvotusta.
Pyörätuolityyny takaa mukavuutta paljon istuville ja ennaltaehkäisee mahdollisten painehaavaumien syntymistä.
Tempur® - tuotteita jälleenmyyvät TerveysInstrut kautta maan, useimmat huonekaluliikkeet ja Fysikaaliset Hoitolaitokset kautta maan.

 

Tempur® kotisivuilla voit tutustua nukkumisergonomian pikaoppaaseen, jossa esitellään yleiset periaatteet tyynyn ja patjan valintaan, www.tempur.fi.

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy