Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Yksin elävillä keski-ikäisillä kohonnut dementiariski
Yksin elävillä keski-ikäisillä kohonnut dementiariski

Yksin asuvilla keski-ikäisillä on kaksinkertainen riski sairastua Alzheimerin tautiin tai muuhun dementoivaan sairauteen myöhemmällä iällä kuin avio- tai avoliitossa elävillä.

Leskeksi jääminen tai eroaminen keski-iässä aiheuttaa kolminkertaisen riskin, kertoo Tukholman Karoliinisen Instituutin, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Kuopion yliopiston yhteistyönä tehty tutkimus.

Tutkimusta varten haastateltiin ja tutkittiin noin 2000 henkilöä Itä-Suomesta. Tutkijoiden mukaan tulokset osoittavat sosiaalisten tekijöiden suuren merkityksen aivojen hyvinvoinnille ja muistitoimintojen ylläpitämiselle. Tutkimustuloksista saadaan myös lisätietoa siitä, miten dementiaa voitaisiin ehkäistä esimerkiksi tukemalla puolisonsa menettäneitä henkilöitä.

Aiemmat tutkimukset ovat viitanneet siihen, että parisuhteessa eläminen on yhteydessä parempaan terveydentilaan ja pidempään elinikään. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin ensimmäistä kertaa keski-iän siviilisäätyä suhteessa dementiariskiin.

Eliniän noustessa ympäri maailman dementiasta on kehittymässä suuri kansanterveydellinen haaste. Vuonna 2005 dementoivia tauteja sairasti noin 25 miljoonaa ihmistä ja määrän arvioidaan nousevan 81.1 miljoonaan vuoteen 2040 mennessä.

Lähde: THL
 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy