Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Temperamenttipiirteet ovat yhteydessä valtimonkovettumatautiriskiin
Temperamenttipiirteet ovat yhteydessä valtimonkovettumatautiriskiin

Suomalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että Cloningerin temperamenttiteorian luonteenpiirteet ovat jonkin verran yhteydessä valtimonkovettumatautiriskiin.

Tutkimus julkaistiin heinäkuussa 2009 kansainvälisessä tiedelehdessä Journal of Psychosomatic Research. Tutkimuksessa kartoitettiin muun muassa osallistujien temperamenttipiirteet ja valtimonkovettumataudin kehittymisaste. Merkittävää tuloksissa on se, että temperamenttipiirteet näyttävät olevan yhtä voimakkaasti yhteydessä valtimonkovettumatautiin kuin esimerkiksi tupakointi.

Cloningerin temperamenttiteorian neljä temperamenttipiirrettä ovat: elämyshakuisuus (novelty seeking), harmien välttäminen (harm avoidance), palkkioriippuvuus (reward dependence) ja sinnikkyys.

 Temperamentilla tarkoitetaan biologispohjaisia pysyviä yksilöllisiä eroja tavassa toimia ja ajatella. Korkean elämyshakuisuuden omaavat henkilöt ovat taipuvaisia impulsiivisuuteen, sosiaalisuuteen ja seikkailunhaluisuuteen. He ovat usein äkkipikaisia ja kyllästyvät ja turhautuvat helposti. Korkea harmien välttäminen puolestaan ilmenee muun muassa taipumuksena huolestumiseen, varovaisuuteen, estyneisyyteen ja pessimismiin.

Korkean palkkioriippuvuuden omaaville läheisyys ja sosiaalinen hyväksyntä ja arvostus ovat tärkeitä. He ovat usein tunteellisia ja hyviä tulkitseman sosiaalisia vihjeitä. Korkealla sinnikkyydellä tarkoitetaan taipumusta sinnikkyyteen, ahkeruuteen ja kunnianhimoisuuteen.

Tutkimuksessa havaittiin nyt ensimmäistä kertaa korkean elämyshakuisuuden, korkean palkkioriippuvuuden ja matalan harmien välttämisen olevan yhteydessä pidemmälle kehittyneeseen valtimonkovettumatautiin nuorilla alle 40-vuotiailla aikuisilla.

Elämyshakuisuuden ja palkkioriippuvuuden osalta tulokset säilyivät ennallaan silloinkin kun muun muassa ikä, sukupuoli, sosioekonominen asema ja valtimonkovettumataudin perinteiset riskitekijät otettiin huomioon. Tutkimus oli kuitenkin poikittaistutkimus, joten tämän perusteella ei vielä voida sanoa lisääkö temperamentti valtimonkovettumataudin etenemistä. Syy-seuraussuhdetta ei siis voitu varmistaa.

Tutkimus on osa Lasten sepelvaltimotautiriski-projektia. Tutkimukseen osallistui 1055 iältään 24-39-vuotiaita suomalaista naista ja miestä.

Lähde: Helsingin yliopisto

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy