Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Hiusakatemian tiedote
Hiusakatemian tiedote

Luonnontiet.kand. Annikki Hagros-Koski aloitti hiustutkimukset v. 1985 tyytymättömänä siihen vähäiseen tietomäärään, mitä hiustenlähdöstä silloin oli. Lähtökohtana oli oma hiustenlähtö, johon ei lääketieteen keinoin saatu mitään apua – päinvastoin – hiustenlähtö eteni hitaasti, mutta varmasti.

Miesten kaljuuntumisen perussyyt oli jo tunnettu, mutta ei koko totuutta. Naisten hiusten-lähtöä uskotaan edelleenkin miestyyppiseksi kaljuuntumiseksi – osin niin joissakin tapauksissa on, mutta harvemmin. Pälvikaljuus oli silloin totaalisen hämärän peitossa.

Tutkimukset on tehty lääketieteelliseen tutkimukseen tarkoitetulla valomikroskoopilla lähtökohtana tosiasia, että hiukset ovat herkin kehon mittari, jotka reagoivat vähäisiinkin häiriötiloihin. Keho uhraa hiukset ensin ennen tärkeimpiä elimiä.

Koska hius kasvaa siten, että hiusjuuressa kehittyy hiussoluja kaiken aikaa, tutkimus kohdistui hiusjuuren solujen muutoksiin ja kehityshäiriöihin, eikä uloskasvaneisiin hiuksiin.

Ratkaisun avain
Käänteentekevä havainto, joka poikkesi aikaisemmista oletuksista, selvisi nopeasti: Hiustenlähtö ei ole koskaan yhden haittavaikuttajan aiheuttama, vaan monen tekijän yhteisvaikutus. Pienetkin häiriöt voimistavat toisiaan. Tutkimalla hiusjuurien solujen muutoksia pystytään selvittämään ko. häiriötekijät, jotka ovat jokaisella yksilöllisiä. Yleistyksiä ei voida tehdä. Niinpä hiustenlähtöön voidaan lähes aina saada apua, ja useimmissa tapauksissa voidaan palauttaa hiusten vahvuus ja määrä ennalleen, mahdollisesti jopa entistä vahvemmiksi ja tuuheimmiksi.

Vanhat uskomukset kumoutuivat
Samalla tuli oikaistua vanhat harhakäsitykset: ”Jos hiustenlähtö kestää tietyn ajan, sitä ei voida enää korjata. Tai iän myötä hiukset harvenevat.” Näinhän silmillä katsottuna tapahtuu. Ikä ei ole syypää, vaan iän myötä voi tulla erilaisia ”kremppoja”. Yksittäinen hius elää vain lyhyen aikaa, 2 - 6 vuotta perimästä riippuen. Aina syntyy uusi hius!

Jotta uusille syntyville hiuksille voidaan antaa elinmahdollisuus, on mikroskooppisella tutkimuksella selvitettävä jokainen hiustenlähtöön, kaljuuntumisen ja pälvikaljuuteen vaikuttavat tekijät.

Tutkimus alkaa laajalla kyselykaavakkeella sisältäen tutkitun terveydentilan, elintavat, stressireaktiot, ravinto, käytetyt lääkkeet, lisäravinteet jne. sekä haastattelemalla hiustenlähdöstä kärsivää henkilöä. Mikroskoopilla nähdään solumuutokset ym. häiriötekijät.

Selviö
Hiustenlähdön hoitoa voidaan verrata sairauksien hoitoon. Esimerkiksi jos sairastaa verenpainetautia, diabetestä ja katkaisee jalkansa, ei hoidoksi riitä jalan kipsi. Jokainen terveyttä uhkaava tekijä on hoidettava kukin erikseen..

Kaljuuntumistapauksessa tiedetään, että testosteroni muuttuu dihydrotestosteroniksi (DHT). Nykyisin osataan pysäyttää DHT:n vaikutus. Mutta koska DHT on vain osatekijä, ei pelkät kaljulääkkeet ole riittävä apu. Myös muut tekijät on hoidettava.

Hiustenlähdön tapahtuma
Hiustenlähtö tarkoittaa aina syistä riippumatta, että hiusjuuren solujen kehitys häiriintyy ja näin ollen hiuksen kasvu keskeytyy. Hius kuolee ennen aikojaan. Uusi hius syntyy, mutta vasta perimän määräämän kasvuajan (sykli) on täytyttyä. Niinpä osa hiustupista on tyhjillään ennen uusien hiusten syntymistä. Siksi päälaki näyttää harventuvan.

Täyskaljuudessa saattaa jo olla tapahtunut hiuksia synnyttävien nystyjen tukehtuminen, jolloin kaikkia hiuksia ei välttämättä saada enää koko päähän. Paljon voidaan kaljuudessakin saada aikaan, vaikka ei täyttä kuontaloa voidakaan luvata.

Pitkä tie
On helppo ymmärtää, että hiusten palauttaminen takaisin ei ole mikään muutaman kuukauden juttu. Ongelmista ja niiden kestosta riippuen takaisin palauttamiseen kuluu aikaa lähes hiuksen kasvuiän verran. Hoito on pitkäjänteistä ja tuottavaa.

Hiustenlähtö on aina ollut hämärämyyjien luvattua aluetta, koska ihmisillä ei ole ollut tutkittua tietoa hiusten kasvumekanismista aiemmin. Näin ollen on uskottu, että muutamalla hoitokerralla (pillerillä, linimentillä tai shampoolla) hiukset ovat viimeistään puolen vuoden päästä kunnossa. Shampoot eivät ikinä korjaa hiustenlähtöä.

Miten hiustenlähtö selvitetään
Hiustutkimus itse kestää 2 - 3 tuntia, jossa vedetään varovasti hiusjuuria mikroskooppilasille. Tutkimus on tarkka ja perusteellinen. Sitä ei voida tehdä hiuspohjan pintaa tutkivilla mikrokameroilla, vaan on päästävä pintaa syvemmälle – hiusjuureen saakka. Hiustutkija toivoo, että terveydentila olisi ennakkoon tutkittu, ainakin kilpirauhanen, hemoglobiini, glukoosi, kolesteroli, verenpaine ja tulehdusarvot.

Hiustutkijan ja – hoitajan koulutus
Ympäri Suomea on yli 20 paikkakunnalla hiustutkijoita sekä – hoitajia. HiusAkatemian koulutus on monipuolista erikoiskoulutusta. Hiushoitajien koulutus sisältää teoriaoppitunnit, käytännön hoitoharjoittelut, tuote-ekspertin, ravitsemusterapeutin, psykoterapeutin, sairaanhoitajien ja lääkärin luennot. Koulutuksessa tutustutaan myös eri hiuspohjaongelmiin, kuten päänahan tulehdukset, psoriaasi, atopia, seborrooinen ekseema, eri hilsetyypit, sienet jne.

Kouluttautuneet hiustutkijat ja -hoitajat ovatkin äärettömän motivoituneita ja innostuneita, sillä he onnistuneet siinä, missä terveydenhoito- ym. koulutuksen tiedoilla ei ole saatu riittävää apua.

HiusAkatemia on täysin riippumaton ja puolueeton tutkimuslaitos.
HiusAkatemia ei edusta mitään tuotevalmistajaa, eikä mitään koulukuntaa. Tutkimuksissa vuosien varrella on ollut tukena ja opastajina lääkäreitä, professoreita, ravintoasiantuntijoita, psykiatreja, psykoterapeutteja ym. eri alojen asiantuntijoita.

Vain tasapainoisella terveellisellä ravinnolla, riittävällä levolla ja liikunnalla hoidettu keho tuottaa terveet, vahvat hiukset.

HIUSAPTEEKKI
on HiusAkatemian tuotevalikoima, johon on tarkalla seulalla valittu tuotteita useilta valmistajilta. Tuotteet ovat tarkoitetut allergisille, atoopikoille, psoriaatikoille, herkkäihoisille, lapsille ja vanhuksille sekä niille, jotka haluavat varmistua, etteivät altistu ja herkisty millekään tuotteelle sekä haluavat huolehtia hiuksistaan, hiuspohjistaan ja ihostaan mahdollisimman luonnollisesti ja turvallisesti.

HiusAkatemia, 
Mannerheimintie 6 A, 6 krs. 00100 Helsinki
vaihde 09-6122 700

Lisätietoja:
Annikki Hagros-Koski 0400-615 465.

Muutamia yleisimpiä hiustenlähdön syitä:

  • Stressi 
  • Yksipuolinen laihdutus tai puutteellinen ruokavalio 
  • Liian vähäinen / liiallinen veden juonti 
  • Rasvan puute tai haitallisten rasvojen käyttö 
  • Runsaat lisäaineet 
  • Hiuspohjan ja kehon tulehdustilat 
  • Talipunkki 
  • Allergiat 
  • Liiallinen vitamiinien ja hivenaineiden käyttö 
  • Kilpirauhasen toimintahäiriöt
  • Muut hormonaaliset tekijät 
  • Anemia
  • Suolisto-ongelmat.
  • Jne, jne.

HiusAkatemian hiustutkijat
1. Annikki Hagros-Koski
2. Sanna Hokkanen
3. Anne Kaakinen
4. Ritva Kassila
5. Pia Salminen

Hiututkijat muualla Suomessa:
Alavus: Marbella, Marketta Peltonen
Kajaani: Hetteenmäen Pa-Ka, Tuula Vuolijoki
Keuruu: Hiushovi, Kirsi Pekola
Kouvola: Salon LuMar, Marjukka Lustman
Kuopio: Amie, Seija Heikkinen
Lahti: Lahden Hiusklinikka, Soili Liukku
Rovaniemi: Arctic Day Spa, Katja Härkönen
Seinäjoki: HairFakta, Eeva Keski-Kulju
Tampere: Pa-Ka Merja, Merja Lamberg
Turku: Hiusklinikka, Johanna Kari

Hoitoliikkeet, joissa ei ole omaa hiustutkijaa.
HiusAkatemian hiustutkijat käyvät säännöllisin välein.
Kalajoki: V.I.P Valentino
Mikkeli: Kampaamo Juaniitta
Räyrinki: Pa-Ka Johanna
Karkkila: Pa-Ka Sirkku
Mikkeli: Hiushoitola Kaks’ Mariaa
Tampere: Minnan Salonki
Lohja: Salon Klipsi
Orimattila: Pa-Ka Anne
Varkaus: Delta Visions
Lappeenranta: Salonki Nasakka
Pori: Pa-Ka Päivi Kiviniemi

Lisäksi hiustutkijat ja hoitajat ulkomailla:
Viro Tallinna Juusteakadeemia

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy