Tarjoukset.fi

Kunta: Toimiala: Hakusana:  
Uusi haku

Uutiset

Takaisin

Yrtit maustavat ja hoitavat
Yrtit maustavat ja hoitavat

Tuoreyrtit tuovat ruokaan kesän ja auringonpaisteen. Jo itse ruoanlaitto muuttuu tuoreiden yrttien ansiosta mielihyvää tuottavaksi, koska yrteistä saa iloa kaikille aisteille.

Maustamisen ohella yrtit hoitavat. Kannattaa kokeilla erilaisia tuoreyrttejä ja etsi itsellesi sopivat makupolut, aloittaa pienestä ja laajenna makureviiriä vähin erin.

Yrttien kasvihuoneviljely on mahdollistanut sen, että tuoreita yrttejä on saatavana kautta koko vuoden. Vaikka tuoreyrttien käyttö on viimeisten kymmenen vuoden aikana nelinkertaistunut aiempaan verrattuna, kasvupotentiaalia on edelleen runsaasti. Uusimman tutkimuksen mukaan 57 prosenttia talouksista ilmoitti ostaneensa viime vuonna vähintään yhden kerran tuoreyrttejä. Loppuosa talouksista ei ostanut tuoreyrttejä kertaakaan.

Tuoreiden makujen lisäksi yrtit antavat ruokiin värikkyyttä ja houkuttavaa tuoksua. Alkujaan yrtit ovat olleet kysyttyjä nimenomaan lääkinnällisten ominaisuuksiensa takia. Nykytutkimus vahvistaa yrttien terveysvaikutukset. Yrteissä on paljon fenolisia yhdisteitä kuten yleensäkin kasviksissa. Yrteistä voi saada apua pikkuvaivoihin, kuten sitruunamelissasta helpotusta yöunen saantiin ja mintusta ruoansulatukseen. Timjami tehoaa yskänärsytykseen ja rosmariini karheaan kurkkuun. Voi yrteillä virkistäytyä ulkoisestikin: lisää rosmariinia saunassa löylyveteen ja timjamia jalkakylpyyn.

Tuoreyrttien avulla kokki saa helposti täydellisiä onnistumisen kokemuksia. Kuin toisilleen luotuja ovat tomaatti ja basilika. Rosmariini soi vahvojen liharuokien ja valkosipulin kanssa. Ranskalaisten rakastama rakuuna aateloi kastikkeet ja porkkanan. Salvia pärjää parhaiten vaaleiden liharuokien ja timjami juuresten kanssa. Persilja toimii loistavana tukimakuna lähes kaikelle. Ilman tilliä skandinaavinen ruoka ei tule toimeen ja ruohosipuli saattelee salaatit, kasvis-, kala- ja munaruoat sekä vaaleat kastikkeet.

Pieni yrttiopas

Basilikat sopivat loppusilauksena lähes kaikkeen salaateista liha- ja kalaruokiin, juustoihin, öljyyn, jälkiruokiin ja hilloihin, pastaan ja perunaan; rauhoittavat mieltä, edistävät ruoansulatusta, toimivat lemmenyrtteinä; miellyttävän pehmeä, tilaa antava maku

Kirveli lisätään miedon makunsa takia ruokaan aivan lopuksi; sopii erityisesti sieni- ja muihin kasvisruokiin, munakkaisiin, keittoihin, levitteisiin; piristää ja edistää ruoansulatusta; kevyt ja aromaattinen tuoksu, makeahko maku

Korianteri lisätään kuumiin ruokiin vasta aivan lopuksi, ettei aromi häviä; sopii aasialaisiin, meksikolaisiin ja perulaisiin ruokiin, kruunaa kalan, lampaan, kanan ja kasvikset; käytetty suun ja ihon haavaumien hoitoon; erityinen aromi, joka vetää toisia puoleensa, toisia karkottaa

Kynteli sopii pippurin tapaan ruokiin täydentämään muita makuja; papu- ja muihin kasvisruokiin, makkara- ja broileriruokiin; auttaa vatsavaivoihin; lämpimän aromaattinen ja pippurinen maku

Lipstikka lisätään ruokaan jo kypsentämisen alkuvaiheessa; liemien, keittojen, pataruokien ja kastikkeiden armoitettu lisä, mutta sopii yllättäen myös jäätelön maustamiseen; poistaa turvotusta, vähentää vatsavaivoja ja yskää; lemmennostatukseen; maku vivahtaa lehtiselleriin ja purjoon

Meirami käy hyvin maksa-, kaali-, herne-, papu- , sieni- ja makkararuokiin sekä hanhipaistiin, mutta kannattaa kokeilla jopa omenapiirakkaan; vaikuttaa rauhoittavasti ja auttaa flunssaan; melko vahva aromi, joka kestää hauduttamista

Minttu sopii voimakkaisiin ruokiin kuten riistaan, lampaaseen ja marinadeihin, hyvä teeaines, myös salaatteihin ja jälkiruokiin; helpottaa vilustumisoireissa ja flunssassa, piristävää vaikutusta; mentholiin vivahtava aromi

Oregano yhdistetään pizzoihin, paistoksiin ja kasvisruokiin, mutta sopii myös jauhelihaan, tomaattiin, lampaaseen ja pastaruokiin; kokeile kurkun kurlaamiseen ja höyryhengitykseen sekä parantamaan aineenvaihduntaa ja vatsavaivoja; maussa meiramia ja timjamia

Persilja on oiva tuki muille mausteille, kuin orkesterin jousisoittimet; sopii kaikkeen paitsi makeaan; lisätään ruokiin valmistuksen loppuvaiheessa, että maku säilyy; raikastaa hengitystä, poistaa turvotusta, antaa C-vitamiinia ja rautaa; raikas, makeahko maku

Rakuuna korostaa muita makuja hienostuneesti; sopii kasvis-, kala- ja äyriäisruokiin, salaatteihin ja paistoksiin, erityisesti porkkanaan; edistää ruoansulatusta; ryytimäinen, ranskalaiskeittiön aromi

Rosmariini sopii grilliruokiin, riistalle, lampaalle, uuniperunoille, liemiin ja marinadeihin, varoen käytettynä jälkiruokiin; auttaa vilustumisoireissa, suun hoidossa; männynhavun ja suopursun aromia, maussa salviaa ja timjamia; luovuttaa makua jo pienestä määrästä

Salvia on lampaan, riistan, sianlihan, sipulin ja muidenkin kasvisten maustaja; edistää aineenvaihduntaa ja helpottaa kurkkukipua; karvasta, minttumaisen kamferista aromia; käytettävä varoen, salvia soi kuin pasuuna

Sitruunamelissa sopii samoihin ruokiin ja juomiin kuin sitruunakin; rauhoittaa mieltä ja auttaa vatsavaivoissa; raikkaasti tuoksuva, herkkä lämpötilan vaihteluille, lisätään valmiisiin ruokiin kuumentamatta

Tilli käy etenkin kalaan, kasviksiin ja äyriäisiin, peruna- ja munaruokiin; auttaa ruoansulatusta ja poistaa nestettä; aromaattinen Pohjolan yrtti, vivahtaa kuminaan

Timjami maustaa keitot, padat ja uuniruoat, paistokset ja risotot, käy hienosti juuresten ja riistan maustamiseen; hoitaa hengitysteitä ja kylpyvedessä elvyttää verenkiertoa; yksi rakastetuimpia makuja maailmalla, havumetsän aromia

Lähde: Kotimaiset kasvikset
 

Sivuston sisällön käyttö markkinointi- ja myyntitarkoituksissa on ehdottomasti kielletty. Scanria Oy